Hanna Kinnuselta salamyhkäinen paljastus tulevasta

Näyttelijä Hanna Kinnunen kertoo Newsnerin haastattelussa uusista tuulista.

Näyttelijä ja radiotoimittaja Hanna Kinnusen elämässä on tapahtunut suuria muutoksia viime aikoina. Salatut elämät -sarjasta ja Aito Iskelmä -radiokanavalta tuttu Kinnunen havahtui syksyllä siihen, että kiireinen arki alkoi olla liikaa. Uupumuksen myötä Kinnunen joutui pohtimaan, miten hän voisi järjestää elämänsä uudelleen – ja se on nyt johtanut uusiin suunnitelmiin.

Kinnunen kertoi aikaisemmin IS:lle, että hän koki pelottavia oireita keskellä työpäivää.

– Olin terve, mutta en lääkärin mukaan olisi kauaa terve, jos jatkaisin samanlaista tekemisen tahtia. Kun hän sanoi sen, rupesin itkemään, Kinnunen paljasti tuolloin.

Syksyn pysähdyksen jälkeen Kinnunen päätti jättää radiotyöt vähemmälle ja keskittyä enemmän luovaan tekemiseen, kuten musiikkiin ja esiintymisiin.

– Olen tehnyt tässä oikeastaan koko ajan viime vuodet 5 päivää viikossa radiota, minulla on yritys, jota pyöritän ja teen keikkoja; laulan ja juonnan. Välillä teen viestintävalmennuksia, Kinnunen kertoo Newsnerin haastattelussa.

– Tämä tulee olemaan todennäköisesti rauhallisempi vuosi, kuin aikoihin ja se on tosi kiva.

Kinnunen muistelee haastattelussa myös joulukiertuettaan laulaja Teemu Roivaisen kanssa ja paljasti, että musiikki tulee olemaan tärkeä osa myös hänen tulevaisuuttaan.

– Kiertue meni todella hyvin, kirkot olivat täynnä ja saimme aivan ihanaa palautetta. Aion tulla musiikin parissa tekemään tänäkin vuonna juttuja. Mutta mitä, se selviää vähän myöhemmin, Kinnunen sanoo pilke silmäkulmassa.

Hanna Kinnunen on suomalainen näyttelijä.
Kuva: Hanna-Sofia Jauhiainen / Newsner Suomi

Uudet suosikkisarjat

Vapaa-ajallaan Kinnunen kertoo nauttivansa muun muassa television katselusta perheensä kanssa. Yksi hänen suosikeistaan on Jasper Pääkkösen juontama The Summit Suomi, joka on nostanut esiin uusia kasvoja tv-ruutuihin.

– En tykkää puhua ”julkkikset ja tavikset”, se on jotenkin vanhanaikainen jako. Mutta aiemmin tuntemattomia ihmisiä, jotka selviytyvät todella haastavissa olosuhteissa. Sen seuraaminen on todella kiinnostavaa.

Kinnunen on myös innostunut Ylen Queen of Fucking Everything -sarjasta, jossa hänen mukaansa Kristo Salmisen Börje-hahmo on vienyt hänen sydämensä.

– Se, miten Kristo näyttelee yhtä aikaa tunnevammaisen roiston ja maailman suurimman rakastajan roolia, on todella kiehtovaa. Laura Malmivaaran ja Salmisen välinen dynamiikka on aivan upeaa katsottavaa.

Hanna Kinnunen kulkee tänä vuonna kohti uusia mahdollisuuksia rauhallisemmin askelin, mutta hänen elämäänsä ei silti taatusti puutu vauhtia tai sisältöä.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...