Ruotsin hovia ravistelleen kohun keskelle prinssi Daniel oli tehnyt oman päätöksensä jo hyvissä ajoin ja pysyi tiukkana niin kauan, kunnes voitti lopulta kruununprinsessa Victorian puolelleen.
Nyt länsinaapuriamme ravistelleesta avioerohuhusta on saatu uutta tietoa paljastuskirjan myötä.
Ruotsin mediassa alkoi vuonna 2022 levitä huhuja siitä, että kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel olivat avioeron partaalla ”tapauksen” jälkeen, joka oli väitetysti käynnistänyt ”vakavan kriisin”.
Villinä velloneet huhut ajoivat kruununprinsessan perheen tekemään lopulta hyvin epätavallisen ratkaisun. Victoria ja Daniel astuivat yhdessä julkisuuteen ja kommentoivat huhuja. Kyse oli hyvin harvinaisesta kannanotosta, sillä kuninkaallisen perheen jäsenillä ei ole koskaan ollut tapana kommentoida niin yksityisiä ja arkoja asioita julkisesti.
Prinssi Daniel avasi suunsa huhuista
Huhujen levittyä jo jonkin aikaa prinssi Daniel asteli myös televisiokameroiden eteen SVT:n keskusteluohjelmassa, jossa hän puhui asiasta Carina Bergfeldtille.
– Se oli pahantahtoinen, valheellinen huhu, jolla me tunsimme olevan isoja vaikutuksia. Monet ystävät ympäri Ruotsia ja maailmaa ottivat meihin yhteyttä. Se saavutti tason, joka sai meidät tuntemaan, ettemme voineet hyväksyä sitä, Daniel kertoi haastattelussa.
Hän painotti, että ainoa oikea ratkaisu tilanteessa oli prinssin mielestä se, että he kielsivät yhtenä rintamana kaikki huhut.
– Ehdottomasti. Minä en usko kenenkään täysijärkisen ihmisen voivan enää uskoa sitä huhua, Daniel totesi.
Uutuuskirja paljastaa kulissien takaisen pelin
Vaikka myöhemmin pariskunnan yhteinen harvinainen lausunto voikin tuntua selkeältä ratkaisulta, niin tapahtumien aikaan se oli kaikkea muuta. Uutuuskirjan kirjoittanut toimittaja Johan T Lindwall, joka on seurannut ruotsin kuninkaallisia lähistöltä jo vuosien ajan, kertoo teoksessaan, että Daniel oli se, joka vaati asian kiistämistä julkisesti.
Kirjassaan Lindwall kertoo lähteisiinsä vedoten, että huhujen annettiin levitä viikkojen ajan ennen kuin niihin lopulta puututtiin. Koko tuon ajan jo alusta lähtien prinssi Daniel olisi kuitenkin halunnut ottaa tilanteeseen julkisesti kantaa. Kuninkaalliset neuvoantajat kuitenkin kehottivat paria olemaan tekemättä niin.
Asiasta käytiin useita salaisia kriisikokouksia, joissa Danielin kerrotaan vaatineen julkista kannanottoa ja toivoneen, etteivät kuningas ja kuningatar puuttuisi tilanteeseen.
Kirjassa Lindwall kertoo, että kuningattarella oli kuitenkin merkittävä rooli siinä, että asialle saatiin lopulta päätös ratkaisun myötä. Lindwall kirjoittaa kuningatar Silvian astuneen välienselvittelijän rooliin Hagan linnassa, jonne hän saapui tapaamaan kruununprinsessa Victoriaa ja Danielia kriisin keskellä.
Tilanteeseen tuohtunut kuningatar on lähteiden mukaan kertonut kyseisen tapaamisen olleen vaikeimpia asioita, jonka hän on joutunut käymään läpi. Tavallisesti rauhallisen äitinsä tiukka kannanotto sai lopulta kruununprinsessa Victorian ymmärtämään, että tämä oli saanut tarpeekseen huihuista ja asialle piti saada nyt stoppi.
– Yhtäkkiä Victoria otti kapulan pois suustaan ja totesi: ”Okei, ehkä meidän pitäisi tehdä kuten Daniel haluaa. Astua julkisuuteen ja kiistää se. Minä ja Daniel yhdessä”, John T Lindwall kirjoittaa kirjassaan Victoria och Daniel – I nöd och lust.
Kirjassa Lindwall käsittelee sekä pariskunnan yhteiselon ylä- että alamäkiä vuosien varrelta. Hän on sanonut itse kaikkien tietojensa pohjautuvan täysin luotettavien lähteidensä sekä kontaktiensa sanoihin hovin sisäpiiristä.
– Tämä on kaikki tietoa, jonka olen tarkoituksella pitänyt salassa voidakseni kasata tällaisen kirjan, Lindwall kuvailee ruotsalaiselle Expressen -lehdelle.
LUE MYÖS:
- Uusi kuva prinssi Danielista herättää huolta
- Kruununprinsessa Victorian perheen yksityiset lomakuvat julki
- Victorian ja Danielin suhde kriisissä ”bileillan” jälkeen – sisäpiiri kuiskii avioerosta