Upea Marita Taavitsainen, 55, häikäisee uimapuvussa

Ex-tangokuningatar Marita Taavitsainen on päättänyt paeta Suomen talvea ja nauttii parhaillaan lomasta Kanarian auringon alla.

Marita Taavitsainen valittiin Tangokuningattareksi vuonna 1995. Todellisen läpimurtonsa hän teki kuitenkin vuonna 1998, kun hän voitti Syksyn Sävel -kilpailun kappaleellaan André.Vaikka vuodet ovat vierineet, Taavitsainen ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan.

Pandemia-aikana hän yritti pitää toimeentulonsa kasassa omalla parturi-kampaamollaan, mutta pandemian vaikutukset iskivät myös siihen.

Taavitsainen on toiminut myös bingoemäntänä ja kesäteatterin lavalla Katri Helenan roolissa.

Aurinkoa ja rannalla rentoutumista

Matkalle hänen kanssaan ovat lähteneet myös hänen teini-ikäiset tyttärensä Stella ja Iines, joita hänellä on ex-puolisonsa Tomi Natrin kanssa.

Taavitsainen on päivittänyt aktiivisesti lomatunnelmiaan julkiselle Instagram-tililleen. Kuvissa ja videoissa näkyy kaunis merinäköala hotellin parvekkeelta, ja rantalomalaiset ovat viettäneet aikaa rannalla uikkareissa rentoutuen. Marita poseeraa kameralle tyylikkäässä mustassa kokouikkarissaan, johon hän on yhdistänyt näyttävät isot korvarenkaat ja hopeisen kaulakorun.

Instagram-seuraajat ovat kiinnittäneet huomiota Taavitsaisen siloposkiseen ulkonäköön ja kehuneet häntä kauniiksi. Kommenteissa ihaillaan myös hänen tyttäriään, jotka saavat paljon kehuja äitinsä rinnalla.

Yhtä seuraajaa ei kuitenkaan ihan niin helposti vakuuteta.

– Tuo nyt ei näytä yhtään jännältä. Toista oli aamulla täällä kehä kolmosen sisällä, kun talloin nilkkoja myöten loskassa ja sukka märkänä ennen kuin pääsin edes autoon, hän kommentoi humoristisesti.

Filttereitä ja aitoutta

Marita on itse myöntänyt käyttävänsä puhelimen filttereitä kuvissaan ja vastannut kommentteihin pilke silmäkulmassa itkunauruhymiön kera. Hän on kuitenkin jakanut myös käsittelemättömiä kuvia, joissa hänen luonnollinen kauneutensa pääsee oikeuksiinsa.

– Kyllä on kauniit tytöt, niin äiti kuin jälkikasvu, eräs seuraaja kommentoi.

Shoppailua ja uusia ideoita

Kanarialla loma ei ole pelkkää auringossa loikoilua. Taavitsainen ja hänen tyttärensä ovat käyneet tutustumassa Las Palmasin alennusmyynteihin, ja matkalla on vierailtu muun muassa sisustus- ja kosmetiikkaliikkeissä. Myös paikallisia herkkuja on maisteltu, ja erityisesti frappe-jääkahvi on tehnyt vaikutuksen.

Taavitsainen kertoi Instagramissa leikillään harkitsevansa frappe-kahvin maahantuontia Suomeen.

– Rupeen salee maahantuojaksi! hän kirjoitti.

Vaikka loma tarjoaakin rentoutumista, Taavitsaisella on keväälle suunniteltuna useita keikkoja. Hänen keikkarutistuksensa alkaa 11. tammikuuta Iisalmesta, ja esiintymisiä riittää aina huhtikuulle asti.

Toivotetaan koko perheelle ihanaa loman jatkoa! Kyllä näyttää ihanalta!

Lue myös:

 

Lue lisää aiheesta...