Vappu Pimiä pääsi harvinaisille treffeille

Suosikkijuontaja ja tv-tähti Vappu Pimiä jakoi viikonloppuna rakkauden täytteisen päivityksen, jossa hän kertoo päässeensä viimein viettämään vapaaviikonloppua ensimmäistä kertaa sitten elokuun jälkeen.

Vappu Pimiällä on pitänyt kiirettä läpi syksyn, kun Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kuvaukset ovat vieneet tv-tähden viikonlopuista ison osan ajasta. Viime viikon sunnuntaina päättyneen sarjan myötä suosikkijuontajalle on kuitenkin vihdoin nyt auennut enemmän omaa aikaa.

Viikonloppuna Pimiä julkaisi Instagram-tilillään päivityksen, jossa kertoo päässeensä nyt ensimmäistä kertaa sitten elokuun jälkeen viettämään vapaata sunnuntaita. Joskin lasten koulun joulumyyjäiset veivät siitäkin ensin osansa.

– Eka vapaa viikonloppu ja ennen kaikkea eka vapaa sunnuntai sitten elokuun vierähti ensin lasten koulun joulumyyjäisissä. Tämän jälkeen toinen lapsista suuntasi kavereiden kansa sushille ja toinen kaverisynttäreille, joten meille tarjoutui Erkin kanssa mahdollisuus ex-tempore treffeihin, Pimiä iloitsee jakamassaan päivityksessä.

Vappu Pimiä jakoi kuvia harvinaisilta treffeiltä

Julkaisun yhteydessä Pimiä on jakanut joukon kuvia harvinaiselta treffi-illalta, jota päätyi viettämään aviomiehensä Teemu Huuhtasen kanssa ”lähiravintolaan”. Pimiä kertoo soittaneensa Le Ankka -ravintolaan ja kysyneensä sieltä pöytää, sillä oli halunnut jo pidemmän aikaa muutenkin käydä siellä.

– Aivan ihana tunnelma, upea ruoka sekä erittäin osaava henkilökunta ja iso lisäplussa siitä, että ovat myös sunnuntaisin auki. Joten vahva suositus ja mennään taatusti pian uudestaan!

Pimiän jakamissa kuvissa hän ja Huuhtanen poseeraavat ravintolan pöydässä ja hän esittelee myös parin syömiä annoksia sekä illan tunnelmaa. Kommenttikentässä moni on ihastellut parin treffi-iltaa ja kehunut kovasti tunnelmaa.

– Voiko enää rakastuneemmalta näyttää, eräs kommentoija kyselee ihaillen.

– Ansaitsitte!

Pimiä on ollut naimisissa puolisonsa Teemu Huuhtasen kanssa vuodesta 2013 lähtien. Pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta, jotka ovat syntyneet vuosina 2012 ja 2015.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...