Isä näkee 14-vuotiaan poikansa kamppailevan henkensä puolesta ja sukeltaa perään – pahin mahdollinen tapahtuu

Mikään ei voi valmistaa sinua siihen suureen suruun, jota on menettää rakas ystävä tai perheenjäsen.

Koska riippumatta siitä, kuinka paljon aikaa olette viettänyt yhdessä, se ei koskaan riitä, ja kun he lähtevät maallisesta elämästä, kaikki muuttuu lopullisesti.

14-vuotias Tyler Atchley oli uimassa, kun hän yhtäkkiä joutui vaikeuksiin.

Hänen isänsä näki kaiken eikä epäröinyt hetkeäkään hypätä veteen.

Muu perhe saattoi vain katsoa vierestä, kuinka tragedia tapahtui heidän silmiensä edessä. Niin hirveä tragedia, etteivät he ehkä koskaan toivu siitä.

Perheeni merkitsee minulle todella kaikkea.

Joten pelkkä ajatus siitä, että jonakin päivänä he ovat poissa, on sydäntä särkevää.

Sydämeni hajoaa tuhansiksi palasiksi vain ajattelemalla sitä ja haluan vain nauttia yhteisestä ajastamme.

Eikä kaikilla ole loppuelämää yhdessä.

Perhe Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa menetti rakkaan pojan aivan liian varhaisessa iässä. Hän oli vain 14-vuotias.

Se tapahtui kun Atchleyn perhe kokoontui juhlimaan kesäloma alkua.

Mutta päivä, jonka piti olla täynnä iloa ja onnea, päättyi tragediaan ja kuolemaan.

Isä ja poika kuolivat hukkumisonnettomuudessa

Päivän aikana 14-vuotias päätti pulahtaa järveen uimaan.

Mutta uinnin aikana hän joutui vaikeuksiin ja kamppaili pysyäkseen pinnalla.

Hänen perheensä näki kaiken, ja muutamaa sekunti myöhemmin hänen isänsä hyppäsi veteen auttamaan poikaansa.

Poliisin lausunnon mukaan useita ihmisiä tuli apuun, kun myös isällä oli ongelmia vedessä.

Kuva: Shutterstock

Heitä ei kuitenkaan voitu auttaa…

Kun pojan ja hänen isänsä elottomat ruumiit vedettiin vedestä, oli jo myöhäistä. He olivat kuolleita, kirjoittaa Café Mom.

”Raportoitiin, että todistajat näkivät isän kamppailevan juuri ennen kuin hän myös katosi näkyvistä. Useat ihmiset menivät veteen yrittäessään auttaa heitä, mutta se ei onnistunut”, sanotaan paikallisen poliisin lausunnossa.

Vielä on epäselvää, mikä aiheutti sen, että isä ja poika joutuivat vaikeuksiin vedessä eivätkä selvinneet kohtalokkaasta uinnista.

Perheen suuri suru tragedian jälkeen

Perhe on täysin murtunut.

”Kysyin vain häneltä, oletko varma? Vitsailetko? Aviomiehen ja pojan menettäminen samanaikaisesti on todella surrealistista. Hän tekisi mitä tahansa kenen tahansa puolesta; hän rakasti perhettään enemmän kuin kukaan muu maailmassa. Hän ja hänen poikansa pystyivät molemmat halamaan ja tukemaan sinua riippumatta siitä, mitä elämässäsi tapahtui”, isän serkku sanoo.

Koulu, jota 14-vuotias poika kävi, on kertonut lausunnossaan, että heille määrätään kriisipsykologit sitä mahdollisesti tarvitseville opiskelijoille.

”Raskain sydämin kerromme sydäntäsärkevän uutisen yhden opiskelijamme ja hänen isänsä menehtymisestä lomalla kaupungin ulkopuolella. Ajatuksemme ja syvimmät osanottomme menevät perheelle ja ystäville tänä uskomattoman vaikeana aikana”, koulu kirjoittaa. ”Tämän tragedian jälkeen koulupiiri on järjestänyt kriisipsykologit, jotka ovat paikalla keskustelemassa opiskelijoiden kanssa surusta. Muita kriisipsykologeja on saatavilla tarvittaessa. Harbour Creekin puolesta ilmaisemme jälleen vilpittömät osanottomme omaisille tämän traagisen tapauksen jälkeen.

Nyt on aloitettu varainkeruu, jotta Tylerin äiti voisi saada apua poikansa ja miehensä hautajaisiin.

Mikä järkyttävä tragedia. Levätkää rauhassa.