Päiväkodin opettaja laulaa laulun oppilailleen, mutta yksi heistä varastaa shown hysteerisellä naurullaan.

Päiväkodin opettaja laulaa laulun oppilailleen, mutta yksi heistä varastaa shown hysteerisellä naurullaan.

Joskus aito nauru voi olla merkillisen tarttuvaa. Onko sinulle joskus käynyt niin että ollessasi kavereidesi kanssa jossakin, yksi teistä alkaa nauramaan, sitten toinen, ja hetkessä koko joukko nauraa kippurassa? Joskus hysteeriseen nauruun ei edes tarvita selkeää tai järkevää syytä.

Tällä videolla pääosan saava poika on hyvä esimerkki ilman selvää syytä nauramisesta. Video on kerännyt jo 3,4 miljoonaa katselukertaa, ja veikkaanpa että aika moni katsoja on itsekin revennyt nauramaan sitä katsellessaan!

Alkuasetelma ei ole kovin erikoinen: Päiväkodin opettaja laulaa oppilailleen lastenlaulua soittaen samalla kitaraa, ja hän pyytää lapsia taputtamaan käsiään musiikin tahtiin.

Joka kerta kun laulussa tulee tauko, sinipaitainen poika saa kaiken huomion itselleen nauramalla hervottomasti. Hänen naurunsa saa myös kaikki muut lapset ja opettajankin naurahtelemaan.

Katso siis video alta, ja koeta olla nauramatta!

Ihana pikkupoika! Hänen iloisuutensa on niin tarttuvaa! Jaa tämä video kavereillesi Facebookissa jotta hekin voivat nauttia naurusta.

Julkaistu Newsnerissä, tykkää meistä Facebookissa.