Opettaja ajelee päänsä tukeakseen alopeciasta kärsivää oppilastaan.

Opettaja ajelee päänsä tukeakseen alopeciasta kärsivää oppilastaan.

Koulukirjat voivat opettaa meille paljon, mutta eivät kaikkea.

Solidaarisuus, myötätunto, ja empatia eivät kuulu kouluaineisiin, mutta niitä voidaan silti opettaa. Erään floridalaisen ala-asteen opettaja Ehren Steiner ainakin on sitä mieltä.

Yksi Steinerin oppilaista, 8-vuotias Dino Shuffield, oli terve ja iloinen poika joka nautti koulunkäynnistä täysin siemauksin.

Eräänä päivänä Dino alkoi kuitenkin kaljuuntua, ja pian hän kävikin asian tiimoilta lääkärissä. Hänellä diagnosoitiin alopecia areata, jonka tyypillisimpiä oireita on läiskittäinen hiustenlähtö.

Sairauden takia Dino tulisi vääjäämättä menettämään kaikki hiuksensa. Hiustenlähtö on monille miehille ja joillekin naisille vaikea pala, joten sitä se varmasti oli myös 8-vuotiaalle Dinolle. Niinpä pojan opettaja päätti tehdä jotakin joka sai nopeasti kehuja tuhansilta ihmisiltä.

Ehren Steiner tiesi että Dino oli kahden vaiheilla ajellako päänsä kaljuksi vai ei, joten hän istui alas pojan kanssa ja kysyi tältä voisiko hän harkita päänsä ajelemista kaljuksi jo ennen kuin kaikki hiukset olisivat lähteneet. Koska ajatus oli Dinolle luultavasti hieman pelottava, Ehren selitti tälle että hänkin ajelisi päänsä kaljuksi!

Seuraavana aamuna Dino ilmestyi kouluun aivan kaljuna- ja niin teki Ehrenkin.

"Leukani loksahti, ja ajattelin että 'Vau, hän todella teki sen,'" Dino sanoi.

Kuva
Kuva

Opettaja Ehren kertoo ettei hän epäröinyt hetkeäkään päättäesään tukea Dinoa tällä tavoin. Hän halusi rohkaista oppilastaan ja osoittaa tälle myötätuntoa.

"Joskus on tosi keljua käydä asioita ja vastoinkäymisiä läpi yksin, mutta jos sinulla on ihmisiä jotka ovat hengessä mukana, se tekee elämästä paljon helpompaa," Ehren sanoi.

Dino on opettajansa kanssa samaa mieltä. "Hän on ihan paras opettaja!" Dino kommentoi.

Jaa tämä tarina Facebookissa!

Julkaistu Newsnerissä, tykkää meistä Facebookissa.