Unohda myrkylliset kemikaalit – pese ammeesi näillä aineilla saadaksesi parhaan mahdollisen tuloksen

Kylpyhuoneen erilaiset paikat, kuten esimeriksi kylpyamme, ovat mielestäni kaikkein haastavimpia ja ikävimpiä paikkoja puhdistaa. Kylpyamme muuttuu nopeasti likaiseksi ja värjääntyy, eikä niitä läiskiä tunnu saavan oikein millään irti.

Useimmiten avuksi joutuu ottamaan mitä kalliimpia myrkyllisiä kemikaaleja, jotta hohtavan valkoinen pinta saadaan jälleen esiin.

Mutta tiesitkö, että ainoa apuväline, jonka esimerkiksi kylpyammeen puhdistamiseen oikeasti tarvitset on greippi? Tämä voi kuulostaa täysin kahjolta, mutta nähtyäni tulokset omassa kylpyhuoneessani en voinut olla jakamatta tätä niksiä teille kaikille.

Shutterstock

Olet saattanut aiemminkin kuulla, että erilaiset sitrushedelmät voivat toimia tehokkaina ja ympäristöystävällisinä puhdistusaineina. Mutta useimmat eivät varmasti ole tajunneet, että sitruunamehun käyttämisen sijaan voit aivan yhtä hyvin käyttää itse hedelmää ”sienenä” siivotessasi.

Ja yksi parhaiten toimivista sitrushedelmistä on tietenkin greippi.

Puhtaan ja tehokkaan jäljen lisäksi se jättää taakseen miellyttävän aromin, johon ei kalliilla myrkyillä päästä. Greippi onkin itseasiassa ainoa asia, jonka tarvitset, jos haluat pitää kylpyammeesi tai esimerkiksi käsienpesualtaasi hohtavan puhtaana. Nyt voit unohtaa myrkylliset ja kalliit pesuaineet!

aleph78/Flickr

Kaikki mitä tarvitset:

  • 1 Greippi
  • 0,5dl koshersuolaa*

*Koshersuola on aivan tavallista rakeista suolaa, jonka kiteet ovat karkeita ja kokonaisia kuutioita. Se imee nestettä puoleensa tämän takia muita suoloja paremmin.

Toimi näin:

1. Leikkaa greippi keskeltä kahtia kahteen osaan. Ripottele sitten suolaa molemmille puoliskoille.

2. Huuhtele kylpyamme ja ripottele loput suolat suoraan ammeen pohjalle.

3. Ota puolikas greippiä käteesi ja käytä sitä sienenä hinkaten sillä koko ammeen puhtaaksi. Tulet pian huomaamaan yllättävän lopputuloksen…

Youtube

Kun olet mielestäsi valmis ja käyttänyt molemmat puoliskot, huuhtele amme vielä kertaalleen. Kaikki lika ja värjääntymät ovat takuulla poissa ja kylpyammeesi hohtaa jälleen puhtaana kuin suoraan tehtaalta hankittuna!

On hyvä muistaa, että vaikka nyt puhuttiinkin kylpyammeesta, niin tismalleen sama konsti toimii kaikkiin paikkoihin kylpyhuoneessa, kuten esimerkiksi käsienpesualtaaseen, hanoihin sekä suihkun säätimiin.

Shutterstock

Tällä konstilla et saa ainoastaan hohtavan puhdasta jälkeä, vaan käsittelyn jälkeen koko kylpyhuoneesi myös tuoksuu ihanan raikkaalta!

Tästä alapuolelta voit vielä katsoa videon, jolla konsti on selitetty yksityiskohtaisemmin:

https://youtu.be/o-SjmHmSLvw

Fiksua, tehokasta – ja mikä parasta – täysin myrkytöntä. Ole hyvä ja JAA tätä nerokasta niksiä kaikille ystävillesi, jotta hekin saavat koittaa tätä loistavaa puhdistuskeinoa omassa vessassaan!