Sano hyvästit unettomille öille: Tässä on unilääke, jota et tiennyt sinulla olevan kotona

Lukuisat ihmiset kärsivät erilaisista uniongelmista, jotka estävät heitä saamasta kunnon yöunia.

Unettomuus voi pahimmillaan aiheuttaa vakaviakin terveydellisiä ongelmia pitkässä juoksussa, mutta tiesitkö, että siihen on olemassa hyvin yksinkertainen ja tehokas kotikonsti?

Kyse on varmasti monille tutusta tilanteesta.

Pyörit ja hyörit ympäri sänkyä, mutta kehosi ei vain tunnu rentoutuvan.

Ajatukset pomppivat päässäsi, kun mietit huomista, menneitä asioita ja aivan kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Nukahtaminen tuntuu tuossa kohtaa monesti mahdottomalta.

Kuva: Shutterstock

Ja mitä kauemmin vain makaat hereillä sängyssä sitä pohtien, sitä vaikeammaksi se jotenkin käy.

Samaan aikaan stressitasosi kasvavat, kun mietit, miten hirveää seuraavasta päivästä tulee, ellet saa nukuttua yhtään.

Nerokas niksi

Juuri siksi tulin hyvin uteliaaksi, kun kuulin tästä kotikonstista, jonka kerrotaan toimivan todella tehokkaasti.

Se ei myöskään vaadi paljoa aikaasi, eikä siihen liity mitään vaikeita tai monimutkaisia vaiheita saatikka ainesosia.

Niksin tärkein yksittäinen tekijä on banaani, joka sisältää paljon hyödyllisiä ravintoaineita, kuten magnesiumia.

Kuva: Shutterstock

Banaanin hedelmässä on noin 37mg magnesiumia, mutta sen kuoressa magnesiumia on vielä huomattavasti enemmän.

Moni ei ehkä tiedä sitä, mutta magnesiumilla on suuri vaikutus sisäisen kellosi toimintaan.

Juuri sen takia se onkin tärkeä tekijä, kun puhutaan hyvistä yöunista sekä uniongelmien selättämisestä.

Näin ollen voitkin siis keittää itse oman ”unilääkkeesi” käyttämällä avuksesi banaania sekä sen kuoria, jotka ovat täynnä magnesiumia.

Tarvitset:

  • 1 banaanin (mielellään luomu)
  • 1 pieni kattilallinen vettä (tarpeeksi yhteen teekuppiin)
  • Ripaus kanelia / kanelitanko

Toimi näin:

1. Keitä vesi kattilassa.

2. Leikkaa banaanin molemmat päät irti ja laita sitten kuorimaton hedelmä suoraan kiehuvaan veteen.

3. Keitä noin 10 minuuttia ja ota sitten siivilä, jonka lävitse kaadat seoksen suoraan teemukiin.

4. Laita joukkoon ripaus kanelia ja nauti!

Koko tämän kotitekoisen unilääkkeen valmistukseen ei mene kuin muutama minuutti ja sen ainesosatkin ovat sellaisia, joita lähes jokaiselta löytyy varmasti jo valmiiksi keittiöstä.

Juo banaanitee noin tuntia ennen nukkumaanmenoa saadaksesi parhaan mahdollisen tehon!

Ole hyvä ja jaa tätä ystävillesi, joiden uskot voivan hyötyä tästä vinkistä.

Toivottavasti voitte kaikki nukkua hyvin tämän avulla jatkossa!