Näin puhdistat mustikat alta aikayksikön – nerokas niksi on helpompi kuin uskoisit

Mustikoiden poimiminen on rentouttavaa ja mukavaa toimintaa, jota monet suomalaiset harrastavat kesäisin ja alkusyksystä.

Vaikka marjoja onkin vaivatonta kauhoa kyytiin esimerkiksi poimurilla, niin monesti eniten työtä ja päänvaivaa aiheuttaa sitten niiden putsaaminen jälkikäteen.

Tässä on kuitenkin nerokas niksi, jolla saat marjasaaliisi puhtaaksi käden käänteessä.

Mustikat merkkaavat yleensä marjastuskauden alkamista, kun metsät alkavat suorastaan hohtaa sininisinä näistä herkullisista pienistä palleroista.

Paras mustikkakausi on jo käynnissä ja jatkuu monin paikoin meillä Suomessa vielä pitkälle syksyyn saakka.

Mustikat ovat ikoninen osa suomalaista kesää ja kuuluvat myös monien suosikkiherkkuihin, kuten mustikkapiirakkaan.

Kuva: All Over Press (Ismo Pekkarinen)

Rentouttava aktiviteetti

Mustikoiden poiminta on myös itsessään todella mukavaa ajanvietettä koko perheelle yhdessä.

Vai keksitkö muka nopeasti jotain, mikä olisi parempaa kuin raikkaassa ulkoilmassa reippailua metsän rauhan keskellä?

Kuva: All Over Press (Ismo Pekkarinen)

Tietysti marjoja voi myös ostaa toreilta ja kaupoista ympäri vuoden, mutta todellisuudessa mikään ei kuitenkaan voita sitä omasta lähimetsästä poimitun mustikan makua.

Nopein tapa puhdistaa marjat

Kuva: Pixabay

Mustikoiden poimintaan liittyy kuitenkin myös yksi vaihe, joka ei ole monien mielestä niin kovin mukavaa puuhaa. Nyt puhutaan siis tietysti itse marjasaaliin puhdistamisesta metsästä paluun jälkeen.

Toiset saattavat pitää tätäkin vaihetta rentouttavana ja rauhoittavana toimena, mutta monille se voi tuntua vain vaivalloiselta ja ärsyttävältä askareelta.

Juuri siksi halusinkin jakaa kanssanne tämän nerokkaan niksin, joka nopeuttaa prosessia valtavasti.

Ota ämpäri, vati tai iso kulho ja täytä se kylmällä vedellä.

Kaada sitten joukkoon kaikki keräämäsi marjat.

Näet nopeasti, kuinka kaikki roskat ja lehdet nousevat kellumaan pintaan vedessä, kun taas raskaammat marjat uppoavat vadin pohjalle.

Ota sitten vain käteesi pieni siivilä tai kauha ja poimi kaikki roskat pois veden pinnalta helposti.

Lopputuloksena sinulla on täysi ja puhdas vati täynnä valmiiksi puhdistettuja marjoja!

Olitko kuullut tästä niksistä aiemmin? Ole hyvä ja vinkkaa siitä myös kaikille ystävillesi, joiden uskot arvostavan tätä!