Näin kasvatat kaupan yrtit jatkossa itse kotona – 5 vinkkiä, jotka saavat yrtit kukoistamaan

Yrttien kasvatus onnistuu myös kotona.

Kuva: Shutterstock

Tuoreet yrtit ovat maukas lisä ruokaan kuin ruokaan. Niiden kasvattaminen onnistuu myös kotona ja helpoimmalla pääset, kun istutat kaupasta ostamasi yrtit kotona ruukkuihin ja hoidat niitä oikein.

Salaatteja ja yrttejä myyvä Järvikylä kokosi yrttien kotikasvatusoppaan, jonka avulla jokainen aloittelevakin viherpeukalo pääsee pienellä vaivalla yrttien kasvatuksen makuun!

Kotikasvatukseen sopivat yrtit

Huolettomaan kotikasvatukseen sopivien yrttien maineessa ovat:  rosmariini, persilja, minttu, salvia, ja timjami.

Persiljaa on helppo kasvattaa itse. Kuva: Pixabay

Kannattaa kuitenkin pelottomasti napata mikä tahansa yrttisuosikki ostoskärryyn ja kotiin kasvatettavaksi.

Kokeilemalla lopulta selviää, mitkä yrtit juuri sinun kotonasi parhaiten viihtyvät.

Tärkeintä yrttien hankinnassa on muistaa kastella yrtit heti kotiin päästyään. Yrtit ovat kasvatusvaiheessaan tottuneet runsaaseen vedensaantiin ja nuupahtavat nopeasti.

Kuva: Shutterstock

Hoito-ohjeet

Valo, vesi ja lämpötila – kun nämä kolme asiaa ovat kohdillaan, tulisi yrttien kasvatuksen sujua kuin tanssi!

Kaikki kasvit rakastavat aurinkoa, mutta jatkuva paahteessa kököttäminen kuivattaa kasvia liikaa.

Sen vuoksi puolivarjoinen kasvupaikka, joka tarjoaa valoa ainakin 8 tuntia päivässä on yrteille ideaalinen.

Kesällä je keväällä tämä on helposti järjestettävissä, mutta pimeämpinä vuodenaikoina kannattaa turvautua keinovaloon, kuten kasvin päälle viritettävään kasvilamppuun.

Yrtit kaipaavat runsaasti vettä, mutta ylikastelemista tulee välttää, jotta yrtti ei tukehdu. Myös suihkepullolla sumuttelu on suositeltavaa.

Lähtökohtaisesti tavanomainen sisälämpötila on yrteille sopiva. Pidä kuitenkin huolta, että yrtit ovat suojassa vedolta.

Näin istutat kaupan ruukkuyrtit oikein

1. Poista ruukku varovasti juuria vahingoittamatta.

2. Laita istutusruukun pohjalle muutama kivi, jotta ylimääräinen kasteluvesi pääsee valumaan pois. Näin yrtti ei tukehdu eikä multa mätäne.

3. Istuta yrtti hiekkapitoiseen multaan. Myöhemmin, kun yrtit ovat juurtuneet, voit tarjota niille myös lannoitetta.

4. Aseta istuttamasi yrtti puolivarjoiseen paikkaan, jossa auringonvalo ei pääse paahtamaan, mutta valoa on kuitenkin tarjolla. Talviaikaan voit asettaa tavallisen lampun yrttien päälle – keinovalokin piristää vihervoimaa kaamoksen keskellä!

5. Ikkunalauta on oiva paikka kasvattaa yrttejä. Huolehdi kuitenkin, että istutuksesi pysyvät vedolta suojassa!

Mainioita vinkkejä! Näillä vinkeillä ainakin allekirjoittanut on saanut esimerkiksi basilikan kukoistamaan kotioloissa.