Nähtyäni tämän käyttötavan vauvantalkille halusin juosta kauppaan ostamaan sitä itse välittömästi

Ne teistä, jotka eivät ole päässeet tutustumaan vavantalkkiin omien lasten puuttumisen takia, eivät takuulla tiedä tästä niksistä.

Pehmeä ja harmiton vaippaihottuman hoitoon käytetty jauhe on nimittäin juuri se syy, miksi eräiden ihmisten puutarhat ja istutukset kukoistavat niin kauniisti.

Sen sijaan että kadehtisit enää turhaan heitä, niin kannattaa suunnata kauppaan ja varastoida kotiin vauvatalkkia!

Onkohan mikään niin mahtavaa, kuin monikäyttöiset tavarat ja tuotteet? Vauvatalkki on vain yksi loistava esimerkki tähän liittyen, etenkin puutarhanhoidossa.

Tässä on listattuna muutamia ongelmia (vaippaihottuman lisäksi), joihin vauvantalkista löytyy apua:

Shutterstock

1. Eroon muurahaisista

Muurahaiset eivät ehkä häiritse kaikkia, mutta niistä voi myös olla paljon haittaa puutarhassa. Koska nämä pienet parasiitit ovat hyvin pieniä, nopeita ja toimivat isoissa ryhmissä, voi niistä eroon pääseminen tuntua haastavalta tehtävältä.

Tässä kohtaa kuvaan astuu vauvantalkki. Levitä sitä paikkoihin, joissa et muurahaisia halua nähdä – kuten portaisiin, eteiseen tai puutarhaan, jossa ne riehuvat – ja muurahaiset tulevat takuulla pysymään kaukana poissa!

Shutterstock

2. Karkottaa kuoriaiset

Muurahaiset eivät ole ainoita ötököitä, jotka aiheuttavat ongelmia puutarhassa. Erilaiset kuoriaiset voivat olla hyvinkin harmillisia, sillä ne syövät kasvien lehtiä ja tuhoavat satoja. Levittele siis pieni määrä vauvantalkkia kasviesi lehdille sateen jälkeen ja anna sen vaikuttaa niin kauan, kunnes talkki itsestään katoaa pois. Niin kauan kuin kasvien lähellä on vähänkin talkkia, kuoriaiset pysyvät poissa.

3. Helpottaa työkalujen käyttöä

Tämä voi kuulostaa omituiselta, mutta talkista on itseasiassa myös paljon apua erilaisten työkalujen kanssa. Jos levität hieman talkkia lapion, haravan, leikkurin tai minkä tahansa työkalun varteen, niin se estää käsiisi syntymästä rakkoja ja samalla saat paremman sekä pitävämmän otteen.

4. Poistaa jalkahien

Koska vauvatalkki on imukykyistä ja ihoa kostuttavaa, se pitää sisällään lukemattomia mahdollisuuksia. Yksi näistä on se, että voit poistaa sillä hien hajun jaloistasi. Jos tunnet jalkasi väsyneiksi ja hikisiksi, niin ota sukat pois ja levitä hieman talkkia niihin. Ennen kuin huomaatkaan niin jalkasi tuoksuvat paremmilta eivätkä enää hikoile!

5. Loistava apu tahranpoistoon

Talkki on myös mahtava apu erilaisten tahrojen poistamiseen. Erityisen hyvin se tehoaa vaikeisiin öljytahroihin. Joten jos paidallesi pääsee roiskumaan rasvaa, ripottele tahran päälle nopeasti talkkia. Se imee öljyn itseensä ja loppu tahrasta lähtee pesussa pois helposti.

Lähteet: Garden Guides, Fine Gardening, Faith Tap

Sain itseasiassa kuulla näistä vinkeistä ensimmäisen kerran ystävältäni, kun kaipasin apua puutarhassa. Nyt puutarhani näyttää yksinkertaisesti upealta! Jaa tätä vinkkiä kaikille ystävillesi Facebookissa!