Levitä sanomalehtiä kukkapenkkiin – nerokas niksi takaa puutarhasi kukoistuksen

Tilanne on varmasti monelle hyvin tuttu: vaivalla laittamasi kukkapenkki suorastaan on puhkeamassa kukkaan, mutta sitten huomaatkin mullan joukosta ponnistavan myös rikkaruohoja. Niitä ei kukaan haluaisi nähdä.

Eikä siinä vielä mitään, mutta niiden kitkeminen vie aikaa todella paljon ja lopullisesti niistä eroon pääseminen on hyvin vaikeaa.

Onneksi on kuitenkin olemassa muutamia nerokkaita kotikonsteja, joiden avulla voit ehkäistä rikkaruohojen kasvamista ja estää niiden tunkeutumisen istutuksiisi.

On olemassa monia keinoja, joiden avulla voit päästä eroon rikkaruohoista ja voikukista, jotka ilmestyvät yllättäen istutuksiisi.

Rikkaruohoja puutarhassa

Yksinkertaisin tapa poistaa rikkaruohoja on kitkeä ne käsin nostamalla heti, kun näet sellaisen. Ole kuitenkin tarkkana siitä, että saat mukaasi myös maan alla olevan juuriosan, jotta kasvi ei jatka kasvamistaan.

Paras hetki kitkeä rikkaruohoja tällä tavoin on heti sateen jälkeen tai sitten sinun kannattaa itse kastella maata ensin, jotta siitä tulee pehmeämpää.

weed
Kuva: Shutterstock

Käsin kitkeminen on kuitenkin raskasta ja väsyttävää työtä. Siksi paras keino rikkaruohoja vastaan onkin niiden leviämisen ehkäiseminen jo ennen niiden kasvua.

Tässä on muutama tehokas keino siihen:

1. Kiehuvaa vettä ja suolaa

Tämä on vanhan kansan suosima kotikonsti, mutta se toimii edelleen. On nimittäin totta, että kiehuva vesi voi olla loistava ase taistelussa rikkaruohoja vastaan etenkin silloin, jos kyse on halkeamista pihatiellä taikka asfaltilla.

boiling water
Image source: Shutterstock

Mikäli olet juuri havainnut rikkaruohoja nurmikolla tai istutusten reunoilla, niin tämä tehoaa myös siihen hyvinkin nopeasti. Lisää kiehuvan veden joukkoon reilusti suolaa ja kaada sitten suoraan rikkaruohon päälle.

2. Komposti

Jos on olemassa jotain, mistä rikkaruohot eivät pidä, niin se on pimeys, kosteus ja viileys. Nämä ovat kaikkia ominaisuuksia, jotka liittyvät vahvasti kompostointiin.

compost
Kuva: Shutterstock

Ota maata kompostista ja kaada sitä noin 5cm paksuinen kerros suoraan rikkaruohojen päälle pysäyttääksesi niiden kasvun. Ole kuitenkin varovainen, ettet kaada kompostin sisältöä liikaa esimerkiksi nurmikolle sen ympärillä, sillä myös nurmikko voi mennä piloille.

3. Tukahduta sanomalehdillä

Aivan kuten kompostoitu maa, niin myös sanomalehdet voivat auttaa estämään rikkaruohojen kasvamista. Sanomalehtien etu on kuitenkin se, että niiden avulla on helppoa pysäyttää rikkaruohot, mutta ne eivät aiheuta tuhoja muille istutuksille taikka nurmikolle kompostin tavoin.

Sanomalehdet ovat myös siksi hyvä valinta, että niitä on helppoa levittää tiettyyn muotoon esimerkiksi kasvien juurien tai varsien ympärille.

newsprint
Kuva: Youtube / AnOregonCottage

Peitä rikkaruohot sanomalehtien sivuilla, jolloin ne eivät saa lainkaan auringonvaloa, eivätkö voi kasvaa. Levitä sitten lehden sivujen päälle joko tavallista multaa tai kompostoitua maata ja kastele sitä kosteuden lisäämiseksi.

Hyvä puoli tässä niksissä on se, että itse sanomalehden sivut ovat kompostoituvaa materiaalia, joten ne maatuvat ja lannoittavat istutuksiasi entisestään.

Alapuolella olevasta videosta voit nähdä vinkkejä siihen, kuinka näitä niksejä kannattaa käyttää:

Rikkaruohot ovat ikuinen ongelma puutarhassa, mutta toivottavasti nämä vinkit voivat tarjota hieman helpotusta myös sinulle.

Ole hyvä ja jaa tätä artikkelia myös ystävillesi, jotka nauttivat puutarhan hoitamisesta!