Kuorsaako kumppanisi? Uniasiantuntijan neljä vinkkiä voivat pelastaa teidän molempien yöunet

Oman rakkaan puolisonsa viereen yöunille käpertyminen illalla on yksi parhaista tunteista ja asioista elämässä. Käperryt siihen yhteiselle sängylle hänen viereensä ja voitte puhua vielä päivän tapahtumista ja suunnitella yhdessä tulevaa. Kaikki on yhtä rauhaa ja rakkautta.

…Kunnes toinen alkaa kuorsata. Se voi joskus kuulostaa siltä, kuin joku poraisi betonia aivan korvanjuuressasi, kun jyrinä on kovimmillaan. Kuorsaaminen ei ole ainoastaan ärsyttävää, vaan se voi myös vaikuttaa molempien unenlaatuun.

On kuitenkin olemassa muutama niksi, jotka voivat olla avuksi kuorsaavan partnerin kohdalla.

Uniasiantuntija Joy Richards kertoo The Mirror -lehden haastattelussa, että on olemassa muutamia hyväksi todettuja vinkkejä, joiden avulla kuka tahansa voi saada apua tilanteeseen, jossa makuuhuoneesta kuuluu kuorsaamista.

Kaikki eivät toimi kaikille

Ihan heti alkuun on kuitenkin muistutettava, että kuorsaamiseen ei ole olemassa yhtä ja ainoaa yleismaailmallista ratkaisua, sillä sen taustalla voi olla niin monia erilaisia vaikuttajia osatekijöitä.

Kuorsaamiseen voi vaikuttaa muun muassa ruokavalio, nukkuma-asento sekä se, mistä kuorsaaminen lähtee.

Tässä on kuitenkin muutama nerokas asiantuntijan jakama vinkki, jotka voivat auttaa akuuteimpiin ongelmiin kuorsaamisen kanssa makuuhuoneessa. Kokeile itse tai vinkkaa puolisollesi!

1. Vartalotyyny

Vartalotyyny on iso ja pitkä tai mutkalla oleva suurikokoinen tyyny, jota vasten voit lepuuttaa kehoasi sängyssä. Monet raskaana olevat naiset käyttävät vartalotyynyjä avukseen saadakseen mukavamman asennon raskausmahansa kanssa nukkuessaan.

– Ihmiset uskovat, että vartalotyynyt eivät tuo ainoastaan mukavuutta, vaan niitä voidaan käyttää myös estämään selälleen menemistä nukkuessa. Tämä voi siis todella auttaa, mikäli olet yksi heistä, jotka kuorsaavat vain selällään nukkuessaan, sillä se pitää sinut kyljellään tai mahallaan, uniasiantuntija Joy Richards kertoo The Mirrorille.

Kuva: Shutterstock

2. Tennispallo

Myös tennispalloniksi on suunnattu niille, jotka kuorsaavat selällään maatessaan. Miten se siis toimii?

Niksissä tennispallo kiinnitetään joko kuorsaavan henkilön yöpaidan selkään tai hänen puolelleen sängyn patjaan. Tällöin selällään makaaminen ei tunnu mukavalta.

– Tennispallo tekee selällään olemisesta epämukavaa ja pakottaa nukkumaan toisessa asennossa. Monet asiakkaani ovat sanoneet, että tämä todella toimii, Richards toteaa.

3. Mieti ruokavaliotasi

Jos kumpikaan ylemmistä nikseistä ei toimi, niin on olemassa muitakin asioita, joita kannattaa miettiä ennen nukkumaanmenoa. Yksi näistä on ruokavalio, sillä on olemassa asioita, joita kannattaisi välttää ennen nukkumista.

– Tutkimukset ovat osoittaneet, että suurilla aterioilla ja maitotuotteilla on yhteys lisääntyneeseen kuorsaamiseen. Kannattaa siis suosia pienempiä annoksia ja välttää kahvia sekä maitotuotteita, Richards jatkaa.

4. Jätä alkoholi

Yllä mainittujen asioiden lisäksi on tärkeää myös ymmärtää välttää alkoholia ennen nukkumaanmenoa. Pieni yönaukku ennen unia voi tuntua hyvältä idealta, koska se saa sinut uniseksi ja väsyneeksi, mutta oikeasti alkoholilla on täysin päinvastainen vaikutus ihmisen kehoon.

– Uskomus siitä, että alkoholi tarjoaisi paremmat yöunet on täysin väärä. Saatat nukahtaa nopeammin parin viinilasillisen jälkeen, mutta unesi laatu vähenee välittömästi. Alkoholi vaikuttaa myös niskan ja kaulan lihaksiin voiden täten aiheuttaa kuorsaamista, uniasiantuntija sanoo.

Juominen kannattaisi tutkimusten mukaan lopettaa viisi tuntia ennen nukkumaanmenoa, mikäli haluat, ettei se vaikuta seuraavan yön unesi laatuun.

Kuva: Shutterstock

Tiesitkö sinä näistä vinkeistä? Paina nyt JAA-nappia, jotta kaikki kuorsaavat ystäväsi voivat kokeilla näitä!