Kukaan ei ymmärrä, mitä äiti tekee kaikilla näillä henkareilla – sitten hän paljastaa nerokkaan jouluniksinsä

Oletko sinä jo aloittanut joulukoristelut kotonasi? Joulukuun alussa voi jo hyvin mielin aloittaa joulukoristelut. Monet ihmiset tekevät itse joululahjoja ja koristeita. Minä pidän ainakin todella paljon itse tehdystä lahjoista. Jouluniksit ovat varmasti kaikkien mieleen, sillä niiden avulla säästää niin rahaa kuin aikaa.  

Jeanne Cherry löysi varastostaan vanhoja henkareita, joita hän ajatteli heittää roskiin. Hetken mietinnän jälkeen hän päätti tehdä niistä hienon joulukoristeen. Monet ihmiset varmaan miettivät, että miten henkareista saa tehtyä joulukoristeen.

snöflinga, galge, julknep
Kuva: juNxtaposition/Youtube

Jeanne asetti lattialle kuusitoista henkaria. Ensiksi hän laittoi kaksi henkaria vastakkain niin, että pitkät sivut osuivat yhteen. Tämän jälkeen hän muodosti vielä kolme samanlaista paria. Jeanne asetti henkarit tiettyyn asentoon, jotta ne muodostaisivat tähden.

snöflinga, galge, julknep

Tässä vaiheessa hän aloitti alusta, jotta hän saisi tehtyä toisen samanlaisen kerroksen. Tämän jälkeen hän asetti henkarit ensimmäisen kerroksen päälle. Joulukoriste näyttää paljon paremmalta, jos henkarit asettaa vähän eri kohtaan.

snöflinga, galge, julknep

Jeanne löysi varastosta nippusiteitä, joita hän käytti henkareiden kiinnityksessä. Tässä vaiheessa ei kannata kiristää nippusiteitä liian tiukaksi, mikäli haluaa vielä lopussa tehdä muutoksia.

snöflinga, galge, julknep

Henkarit tulisi ainakin kiinnittää reunoilta ja keskeltä, jotta lumihiutale pysyy kasassa. Voit myös halutessasi lisätä siihen valoja, jotta se loistaa pimeällä.

snöflinga, galge, julknep

Tämä lumihiutale valmistuu yllättävän helposti ja nopeasti. Valkoisia muovisia henkareita voi toki myös ostaa kaupasta. Jeanne onnistui hyvin tehtävässään ja lopputulos oli aivan suurenmoinen.

Kuva: juNxtaposition/Youtube

Tarkemmat ohjeet löytyvät tästä:

Lumihiutale on täydellinen joulukoriste tai joululahja!

Jaetaan yhdessä tätä ohjetta kaikille!