Itse tehty joulukranssi sukkahousuista ja sukista: näin teet kauniin joulukoristeen joko itselle tai lahjaksi

Perinteinen joulukranssi tuo kotiin juhlantuntua. Joulukranssi ulko-ovessa toivottaa vieraat tervetulleeksi. Marraskuun lopulla on jo aika kaivaa joulukoristeet esille varastosta. Joulukranssi taipuu moneen makuun ja sen voi esimerkiksi ripustaa oveen, seinälle tai ikkunaan.

Joulukranssi on loistava lahjaidea ystävälle tai sukulaiselle. Vain mielikuvitus on rajana, millaisen joulukranssin haluaa tehdä. Kransseja voi koristaa monella eri tavalla.

Joulukranssi on kaunis ja yksinkertainen tapa luoda kotin aitoa joulutunnelmaa. Pirkka -sivustolla on erilaisia niksejä joulukoristeiden tekoon kierrätettävistä esineistä tai materiaaleista, kuten sukkahousuista tehty joulukranssi.

Itse tehty joulukranssi

Tämän nerokkaan niksin ansiosta aion jatkossakin tehdä joulukoristeita itse. Olen aina ollut siinä uskossa, että joulukranssin tekeminen on työlästä ja vaikeaa puuhaa. Todellisuudessa joulukranssi valmistuu vain minuuteissa, eikä siihen tarvitse käyttää paljon rahaa.

Kuva: Niksi-Pirkka / Kuvakaappaus

Joulukranssin voi tehdä itse hyödyntämällä rikkinäisiä sukkahousuja ja sukkia.

Kuva: Niksi-Pirkka / Kuvakaappaus

Kranssia varten tarvitset yhdet sukkahousut, sukkia, rautalanka, alumiinifoliota, pihdit ja joulukuusen koristenauhan.

Kuva: Niksi-Pirkka / Kuvakaappaus

Leikkaa sukkahousuista toinen lahje irti. Sujauta sukkahousun sisään haluamasi määrä sukkia. Tee pötkylästä pyöreä kranssi kiinnittämällä sukkahousun päät toisiinsa.

Kuva: Niksi-Pirkka / Kuvakaappaus

Kieritä rautalankaa sukkien ympärille ja peitä kranssi alumiinifoliolla. Kieritä lopuksi vielä koristenauha kranssin ympärille. Voit halutessasi koristella kranssin esimerkiksi jouluvaloilla, juuttinarulla, pikku palloilla tai muilla koristeilla.

Katso video tästä:

https://www.youtube.com/watch?v=fkQEkfmYoHk

Lähteet: Niksi-Pirkka

Kaunis joulukranssi syntyy nopeasti ja helposti!

Jaetaan tätä niksiä kaikille ystäville!