Isoäitini kehui aina tätä yksinkertaista siivousniksiä: En koskaan uskonut sen toimivan ennen kuin kokeilin itse

Shutterstock

Likaiset kaakelit, kalkin värjäämät pesualtaat sekä siivottomat suihkut. Kyllä vain, vessan siivoaminen on yksi niistä päivittäisistä aktiviteeteista, jota useimmat meistä varmasti haluaisivat vältellä.

Ongelma ei ole ainoastaan sen, että se vie aikaa ja energiaa, jonka jälkeen joudut kuitenkin toistamaan sen uudestaan ja uudestaan, vaan myös se, että joudut usein käyttämään vahvoja ja haitallisia kemikaaleja sen yhteydessä.

Mutta ei enää. Tällä nerokkaalla siivousniksillä puhdistat vessasi helposti ja tehokkaasti luonnollisella tavalla!

Shutterstock

Tarvitset näitä aineita:

1,75 dl nestemäistä saippuaa
1,75 dl etikkaa
Tyhjän suihkepullon
Puhtaan sienen

Toimi näin:

Ensimmäisenä sinun tulisi lämmittää etikkaa noin 3 minuutin ajan. Kaada se sen jälkeen suihkepulloon ja sekoita mukaan nestemäinen saippua. Ravistele pulloa vielä oikein kunnolla, jotta etikka ja saippua sekoittuvat hyvin.

Suihkuta sen jälkeen ainetta kaakeleille ja muille pinnoille, jotka tarvitsevat puhdistusta. Tämä niksi saa aikaan uskomatonta jälkeä esimerkiksi vessanpöntöissä sekä pesualtaissa!

Anna aineen vaikuttaa noin minuutin ajan ruiskuttamallasi alueella ja pyyhi se sen jälkeen pois sienen avulla. Vessasi ei ole koskaan ollut yhtä kiiltävä ja hyvän tuoksuinen kuin tämän jälkeen!

Shutterstock
Exit mobile version