Isoäidilläni oli tapana hieroa ruokasoodaa iholle – kokeiltuani kerran olin täysin myyty

Suurimmalla osalla on aina purkillinen ruokasoodaa keittiökaapissaan, sillä sitä tarvitaan moniin ruokiin ja leivonnaisiin. Jauheen ensisijainen tarkoitus onkin toimia ruoanlaitossa. Se saa aikaan kuplia, vapauttaa hiilidioksidia, ja saa näin taikinan kohoamaan.

Mutta ruokasooda, ja erityisesti sen sisältämä vetykarbonaatti, on osoittautunut hyödylliseksi aineeksi myös keittiön ulkopuolella. Sitä käytetään muun muassa vanhoissa kotikuureissa yskää vastaan ja sen sanotaan valkaisevan hampaita, karkottavan muurahaisia ja toimivan puhdistusaineena.

Ruokasooda koostuu vetykarbonaatista, haposta ja tärkkelyksestä, ja on siksi vähän heikompaa kuin puhdas vetykarbonaatti – 1 teelusikallinen vetykarbonaattia vastaa noin 2 teelusikallista ruokasoodaa.

Oli sinulla sitten kumpaa tahansa kotonasi, natriumvetykarbonaatti ja ruokasooda ovat varmasti halvin ja samalla hyödyllisin aina erilaisiin kodin ongelmiin. Itse asiassa sillä on 8 yllättävää käyttökohdetta keittiön ulkopuolella:

1. Närästys ja ruoansulatusongelmat

Vetykarbonaatti voi neutralisoida vatsahappoja ja helpottaa ruoansulatusvaivoja ja närästystä, raportoi U.S. National Library of Medicine.

Sekoita puoli teelusikallista puolikkaaseen lasiin vettä ja juo tällainen sekoitus kahden tunnin välein. Tämä on tarkoitettu lyhytiaikaiseksi kuuriksi, sillä liian suuri määrä voi sekoittaa kehon happotasapainoa.

2. Kauniimmat ja raikaammat hampaat

Ruokasooda toimii mietona valkaisuaineena, ja voi terveys- ja lääketiedesivusto WebMD:n mukaan poistaa hampaista tummentumia ja raikastaa hengitystä. Vetykarbonaatti, jota on myös osassa hammastahnoista, voi joidenkin tutkimusten mukaan myös poistaa plakkia.

Voit myös tehdä hammastahnaa sekoittamalla teelusikallisen ruokasoodaa muutamaan tippaan vettä. Harjaa hampaitasi sillä pari minuuttia, ja pese sitten vielä normaalilla hammastahnalla.

Tee tämä kuitenkin vain 2-3 kertaa kuussa.

3. Poistaa pahaa hajua tekstiileistä

Vetykarbonaatti puhdistaa ilmaa ja poistaa pahoja hajuja. Voit käyttää sitä mattojen ja patjojen ”kemialliseen” pesuun. Ripottele ruokasoodaa patjan päälle, odota 20 minuuttia, ja imuroi se sitten pois.

4. Poistaa särkyä

Ruokasooda voi toimia myös luonnon omana kuorinta-aineena ja poistaa epäpuhtauksia iholta.

Sivusto diyremedies.org esittelee kolme tapaa testata tätä:

  1. Sekoita 1 teelusikallinen ruokasoodaa samaan määrään suihkusaippuaa ja kaada seos nenäliinaan ja pyyhkeeseen. Hiero ihoa liinalla pyörivin liikkein. Toista 2-3 kertaa viikossa.
  2. Sekoita puoli teelusikallista sitruunamehua ja 1-2 teelusikallista ruokasoodaa. Levitä sekoitus epäpuhtauksille ja anna kuivua. Sen jälkeen poista ylimääräiset puhtaalla käsipaperilla. Toista muutama kerta viikossa.
  3. Sekoita muutama tippa oliiviöljyä ja 2-3 teelusikallista ruokasoodaa. Hiero seosta ongelma-alueelle, ja toista hoito 2-3 kertaa viikossa.

5. Puhtaammat kädet

Tiedät varmasti, miltä kädet haisevat esimerkiksi kalan käsittelyn jälkeen? Se on haju, joka ei meinaa lähteä, vaikka kädet pesisi moneen kertaan. Kokeile neutralisoida kätesi ruokasoodalla. Pese ne seoksella, jossa on yksi kolmasosa ruokasoodaa ja kaksi kolmasosaa vettä, sen pitäisi toimia monenlaisiin hajuihin.

6. Helpotusta kutinaan

Sekoita ruokasoodaa ja vettä, ja levitä seos kutisevien itikanpuremien päälle. Se voi auttaa myös muihin pieniin ihoärsytyksiin ja kutinaan, sillä kuten Iowan yliopiston tutkimus osoittaa, vetykarbonaatilla on antibakteerisia ominaisuuksia.

7. Rauhoittaa palanutta ihoa

Jos ihosi on palanut auringossa, käy kylvyssä, johon olet sekoittanut 1 desilitran ruokasoodaa. Voit myös levittää palaneelle iholle pyyhkeen, joka on kastettu vesi-leivinjauhe-seokseen.

Wikipedia

8. Tekee ihmeitä väsyneille jaloille

Ovatko jalkasi väsyneet pitkän kävelyn tai shoppailureissun jälkeen? Sekoita 3-4 teelusikallista ruokasoodaa litraan vettä, ja nauti rentouttavasta jalkakylvystä.

Jos käytät samalla myös eteeristä öljyä, voi se tutkimusten mukaan suojata jalkoja mikrobeilta ja pahalta hajulta.

Mielestäni kaikkien tulisi tietää nämä tavat käyttää leivinjauhetta luovalla tavalla hyväkseen. En usko, että kovin moni tietää ainakaan näitä kaikkia. Voit auttaa meitä levittämään tietoa jakamalla tämän artikkelin Facebookissa ystävillesi.