Hyvästi kutinalle – harvojen tuntema kotikonsti auttaa hyttysenpistoihin alta aikayksikön

Pienestä koostaan huolimatta hyttysillä on kyky sabotoida koko ilta. Kun kutina alkaa, itikka saattaa olla jo häipynyt, ja kutina sellaista, ettei muuhun keskittyminen onnistu.

Se, että itikka jättää jäljen kutinan lisäksi yleensä myös turvonneeksi ja kipeäksi, ei tee asiasta yhtään parempaa.

On olemassa monia teorioita siitä, miksi jotkut ihmiset houkuttelevat itikoita enemmän, kuin toiset. Näillä poloisilla on kesäkuukausina tukalat oltavat.

On kuitenkin olemassa keino, joka lopettaa kutinan välittömästi, eikä se vaadi läheistä vuorokauden ympäri olevaa apteekkia.

Tämän tempun minulle opetti isoäitini, koska olen ollut hyvin herkkä hyttysenpuremille koko elämäni ajan. Olin varma, että joudun elämään kutinan kanssa loppuelämän, kunnes hän tuli teepussin kanssa luokseni.

Kuva: Shutterstock

Märkä teepussi hyttysen puremia vastaan

Aivan niinkuin märät, kylmät teepussit auttavat laskemaan silmäpusseja, auttaa se samalla tavalla hyttysen aiheuttamaan turvotukseen. Ja mikä parasta, se helpottaa sitä jatkuvaa ja kamalaa kutinaa.

Tarvitset tosiaan vain märän, kylmän teepusssin (mitä kylmempi, sen parempi). Teen tulisi olla vihreää teetä, koska siinä on tulehdusta estäviä aineita ja rauhoittavia ominaisuuksia. Jos teepussi on hyvin jäähdytetty, se vähentää kutinaa ja ihon ärsytystä 30 sekunnissa.

Myös kamomillateellä ja hibiskusteellä on samankaltaisia vaikutuksia. Testaa, mikä sinuun toimii parhaiten!

Pidä hyttyset poissa

Toinen temppu toimii hyttysten puremien ennaltaehkäisyyn. Ruotsalainen Anita Näsholm kuuli tästä ohjeesta radiosta.

”Tämä temppu toimii todella hyvin. Kävimme vasta reissussa Norlannissa, jossa hyttysiä on valtavan paljon. Valmistin tätä hyttysenkarkotusainetta ison pullon ja otin sen mukaani. Se todella toimi”, Anita kertoo.

Kuva: Shutterstock

Tämä superaine sisältää vain kolmea ainesosaa.

Tarvitset:

  • 3 dl rapsiöljyä
  • 10 neilikan kukkaa
  • Puolikkaan sitruunan mehun

Kuinka tehdä kotitekoinen hyttyskarkoite:

1. Sekoita ainekset keskenään

2. Kaada ne suihkepulloon ja ravista hyvin.

3. Suihkuta ihollesi

Kuinka helppoa!

Jaa nämä vinkit ystävillesi, jotta heidän ei tarvitse enää koskaan kärsiä hyttysenpuremista!