Äitini laittoi aina markan kolikoita hellan levylle – niksi toimii vielä tänä päivänä loistavasti

Monilla ihmisillä on varmasti tapana aloittaa aamunsa puurolla. Se on helppoa ja ravitsevaa aamupalaa, joka myös valmistuu nopeasti. Siihen on myös helppoa saada mukaan vaihtelua erilaisilla marjoilla tai vaikkapa hillolla.

Yksi hyvin ikävä tilanne on kuitenkin se, kun unohdat puuron liian pitkäksi aikaa hellalle ja se palaa pohjaan. Maku menee pilalle välittömästi palaessa ja silloin se on vain parempi heittää roskiin.

Jos kotoasi löytyy kolikoita, niin voit kuitenkin hyvästellä palaneen puuron tulevaisuudessa. Tällä konstilla mikään ei enää nimittäin pala pohjaan!

Nykyaikana teknologian kehityksen myötä kolikot ja fyysinen raha ovat entistä harvinaisempi näky. Minulla on kuitenkin aina kotonani sopivan kokoinen varasto myös käteistä siltä varalta, jos kortit lakkaavat toimimasta – ja tiedän myös muiden tekevän samoin.

Kolikoita hellalle

Jonkin aikaa sitten kävin läpi vanhoja laatikoita kotonani ja löysin säästöpossuja omasta nuoruudestani. Niiden sisältä paljastuneet markan kolikot veivät minut välittömästi muistoissa nuoruuteen, mutta yksi erityinen muisto liittyy 10 markan kolikoihin.

Sen näkeminen sai minut muistamaan äitini ja isoäitini käyttämän niksin, jota olen nyt itsekin alkanut taas käyttää vielä tänä päivänä.

porridge
Kuva: Shutterstock

Kyse on niksistä, jota voi nähdä käytettävän edelleen myös ravintoloissa ja kahviloissa henkilökunnan toimesta. Vilkaistessasi kahvipannun tai hellalla olevan kattilan alle saatat nähdä, että siellä on kolikoita – ja ne ovat siellä hyvästä syystä.

Jos esimerkiksi keität kahvia tai puuroa tavallisella hellalla, niin aina on olemassa riski, että jotain palaa kiinni pohjaan. Kuuman levyn ja itse kattilan tai pannun pohjan välissä ei ole mitään, jolloin pohjaan palamista voi tapahtua hyvinkin nopeasti ja helposti.

Unohda palanut puuro

Muutaman kolikon avuilla voit kuitenkin hyvästellä palaneen puuron.

Asettele kolme kolikkoa – mielellään hieman paksumpia, esimerkiksi 2 euroisia tai 10 markan kolikoita – levylle ennen kuin laitat puurokattilan siihen. Lämpö kyllä välittyy kattilaan myös kolikoiden läpi, joten puuro kyllä kiehuu ja lämpenee täysin normaalisti, vaikka jotain onkin kattilan ja levyn välissä.

coin
Kuva: Shutterstock

Huomioi kuitenkin, että tämä vinkki EI TOIMI induktioliedellä.

Ja puuroa pitää tietysti edelleen sekoitella normaaliin tapaan, jotta saat parhaan ja maistuvimman lopputuloksen. Kolikot kattilan ja levyn välissä kuitenkin takaavat sen, että voit unohtaa palaneet jäljet kattilan pohjasta.

Tätä niksiä olen käyttänyt jo pitkään ja niin tulen tekemään myös jatkossa.

Ole hyvä ja jaa tätä, jos olet itsekin kokeillut ja todennut sen toimivaksi!