Ystävä paljastaa nyt Freddie Mercuryn riipaisevan viimeisen toiveen – kannettiin pois kuolinvuoteeltaan

Sunnuntaina tuli kuluneeksi 28 vuotta siitä, kun Queen-tähti Freddie Mercury kuoli kotonaan Lontoossa. Rakastettu laulaja menehtyi aidsiin 24. marraskuuta vuonna 1991. Queen-legenda oli kuollessaan vain 45-vuotias. Mercury kertoi avoimesti sairaudestaan vasta 24 tuntia ennen kuolemaansa.

Laulaja vietti viimeiset päivänsä kotonaan Lontoossa. Mercury tunnettiin suurena taiteen ystävänä ja keräilijänä. Hän täytti kartanonsa muun muassa maalauksilla, antiikilla ja muilla esineillä. Queen-legenda asui 22 miljoonan arvoisessa kartanossa, joka sijaitsee Lontoon Kensingtonissa.

The Mirror-lehden mukaan Mercury esitti ystävilleen viimeisen toiveensa vain neljä päivää ennen kuolemaansa. Laulaja halusi vielä viimeisen kerran nousta ylös sängystään ja päästä alakertaan ihastelemaan taidekokoelmaansa.

Kuva: Wikipedia

Peter Freestone toimi pitkään tähden palvelijana ja avustajana. Hän asui yhdessä Mercuryn kanssa yli 12 vuotta. Kuolinvuoteellaan maannut legenda halusi vielä kerran päästä ihailemaan taidekokoelmaansa. Freestone oli jo vuosien ajan laittanut ystävänsä tarpeet etusijalle.

The Mirror-lehti kertoo, että ystävät toteuttivat Mercuryn viimeisen toiveen 20. marraskuuta. Henkivartijana toiminut Terry Giddings kantoi ystävänsä alakertaan, jossa tähti käveli ympäri olohuonetta ihaillen taidekokoelmaansa. Mercury oli viimeiseen asti haalinut kokoelmiinsa lisää taidetta.

The Mirror-lehden mukaan talossa oli hyvin hiljainen ilmapiiri, kun Mercury vietti viimeisiä hetkiään. Queen-legenda ei antanut sairautensa lannistaa häntä. Mercury halusi elää täysillä elämänsä loppuun asti. Hän ei halunnut luopua harrastuksestaan kuolinvuoteellakaan. Queen-tähti rakasti taidetta yli kaiken ja siksi onkin ymmärrettävää, että hän halusi nukkua pois kotonaan taidekokoelmansa lähellä.

Mercury jätti kartanonsa ja taidekokoelmansa elämänsä rakkaudelle Mary Austinille. Austin halusi kunnoittaa sielunkumppaninsa muistoa, jonka takia hän päätti säilyttää talon juuri sellaisenaan.

Mercury oli toivonut, että Austin ripottelisi tähden tuhkat erityiseen paikkaan. Austin on pitänyt Mercuryn hautapaikan salaisuutena jo yli 28 vuotta. Laulajan vanhemmatkaan eivät tiedä, mihin heidän poikansa tuhkat on ripoteltu. Julkisuutta karttava Austin kertoi haastattelussa Daily Mail-sivuston kanssa, että Mercury toivoi hautapaikan pysyvän salaisuutena. Laulaja nimittäin pelkäsi, että fanit tekisivät jotain älytöntä tähden hautapaikaille.

Lähteet: The Mirror, Ilta-Sanomat

Freddie Mercury oli mahtava esiintyjä sekä laulaja!