Yö-yhtyeen rakastettu solisti Olli Lindholm on kuollut 54-vuotiaana

Yö -yhtyeestä tuttu solisti Olli Lindholm on kuollut 54-vuotiaana. Yhtye tiedotti asiasta sosiaalisen median tileillään tiistaina.

Lindholm oli kuollessaan 54-vuotias.

Yö -yhtyeestä tunnetuksi noussut laulaja ja mediapersoona Olli Lindholm on kuollut. Yhtyeen Facebookissa jakaman tiedotteen mukaan Lindholm menehtyi maanantain ja tiistain välisenä yönä sairauskohtaukseen.

– Olli oli meille paljon enemmän kuin bändikaveri. Hän oli meille sydänystävä, joka oli aina omiensa puolella. Hän jätti meille lukuisia muistoja sekä laulut, jotka elävät aina.

– Omaisille haluamme esittää osanottomme. Toivomme heille voimia surutyöhön, yhtiön sosiaaliseen mediaan julkaisemassa kuvaviestissä kerrotaan.

Lindholm muistetaan erityisesti Yö-yhtyeen solistina ja bändi nousi kovaan suosioon kotimaassa jo 1980-luvulla.

Viime vuosina Lindholm on nähty myös useasti televisiossa, sillä on on osallistunut Vain Elämää -ohjelmaan sekä toiminut tähtituomarina The Voice of Finland -ohjelmassa.

Lindholmin kuolemasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Aivan järkyttävä uutinen. Lepää rauhassa Olli.