Yksi Suomen merkittävimmistä kirjailijoista on poissa – Arto Paasilinna kuoli maanantaina 76-vuotiaana

Rakastettu suomalainen kirjailija Arto Paasilinna on kuollut.

Paasilinna oli kuollessaan 76-vuotias.

Kirjailija Arto Paasilinna oli yksi kaikkien aikojen myydyimpiä kirjailijoita ulkomailla. Kittilässä vuonna 1942 syntynyt kynäniekka ehti uransa aikana julkaista tukun romaaneja sekä vaellustarinoita, joita on käännetty lähes 50 eri kielelle.

Hänen ensimmäinen läpimurtokirjansa oli suureen suosioon noussut Jäniksen Vuosi, josta tehtiin myöhemmin myös erittäin suosittu elokuva. Kyseisen kirjan oikeudet oli myyty yli 30 eri kielialueelle.

Menehtyi hoitokodissa

Nuoruudessaan toimittajana työskennelleen kirjailijan ensimmäinen kirja, Operaatio Finlandia, julkaistiin vuonna 1972. Kokonaisuudessaan miehen tuotantoon kuuluu yhteensä 35 romaania, joista viimeisin julkaistiin vuonna 2009.

Erityisen suosituksi miehen tuotantoa kuvaillaan WSOY:n sivuilla olevan Ranskassa, jossa häntä on jopa verrattu Nobel-voittajana tunnettuun Gabriel García Márqueziin.

Kustantamo WSOY:n mukaan kirjailija nukkui pois Espoossa sijaitsevassa hoitokodissa maanantaiaamuna 15.10.

Paasilinna kärsi aivoinfarktista vuonna 2009 ja vietti elämänsä viimeiset kahdeksan vuotta hoitokodissa tästä johtuen. Arto Paasilinna oli naimisissa Terttu Paasilinnan kanssa ja hänellä oli aiemmasta liitostaan kaksi lasta.

Lepää rauhassa, Arto Paasilinna.