Vernon Presley vei Elviksen salaisuuden mukanaan hautaan – halusi suojella lastaan

Elokuun 16. päivä vuonna 1977 muistetaan surullisena päivänä historiassa.

Rock ’n rollin kuningas, Elvis Presley, löydettiin tuolloin elottomana omasta kylpyhuoneestaan Gracelandissa.

Supertähti, joka oli musiikillaan hurmannut miljoonia ihmisiä ympäri maailman, otti viimeisen henkäisynsä 42-vuotiaana.

Yleisö ja fanit eivät kuitenkaan olleet ainoat, jotka rakastivat ja surivat ”kuninkaan” poismenoa.

Kokonainen perhe jäi surun keskelle. Lopulta vain kaksi vuotta oman poikansa kuoleman jälkeen myös Elviksen isä, Vernon Presley, menehtyi.

Hän jätti jälkeensä salaisuuden, joka on pysynyt mysteerinä miljoonille ihmisille tähän päivään saakka.

Hänen musiikkinsa elää vahvasti yhä ja Elvis Presley on edelleen yksi kaikkien aikojen myydyimmistä artisteista, vaikka hänen kuolemastaan on jo yli 40 vuotta.

Maailman suurin rocktähti, joka hurmasi miljoonat pyörittämällä lantioitaan oli aikansa suurin seksisymboli.

Mutta niin vain tuo koko maailman omistanut supertähti päätyi kuolemaan yksin Gracelandin kotinsa kylpyhuoneessa vain 42-vuotiaana.

SPINOUT, Elvis Presley, 1966 (Kuva: All Over Press)

Elviksen suhde vanhempiin

Elvis oli aina ollut hyvin läheinen molempien vanhempiensa kanssa, äitinsä Gladysin sekä isänsä Vernonin.

Pienenä Elvistä kutsuttiin monesti jopa hieman ivallisesti mamman pojaksi muiden lasten toimesta perheen kotikaupungissa Mississippissä, mutta myös Vernon isällä oli suuri rooli pojan elämässä, Express-lehti kertoo.

ThrowbackOfTheDay: Elvis Presley with parents Vernon and Gladys in Tupelo, Mississippi –1937

Posted by NME on Wednesday, August 16, 2017

Good Housekeeping -lehdelle antamassaan haastattelussa Vernon-isä kertoi vuotta Elviksen kuoleman jälkeen, vuonna 1978, enemmän rakkaudestaan poikaansa kohtaan.

– Rakkauteni poikaani kohtaan alkoi jo ennen hänen syntymäänsä. Tuohon aikaan emme tunteneet juuri ketään, joka olisi ollut köyhempi kuin Gladys ja minä.

Menettivät lapsen synnytyksessä

Vaikeasta tilanteesta huolimatta Vernon ja Gladys odottivat innolla lapsensa syntymää ja halusivat antaa tälle parhaan mahdollisen lapsuuden sekä kasvatuksen.

Synnytyksessä he saivat kuitenkin huomata, ettei Gladys ollut odottanut vain yhtä, vaan kahta lasta.

Perheen suureksi suruksi Elviksen kaksoisveli – Jesse Garon Presley – kuitenkin syntyi kuolleena.

Elviksen taidot ymmärrettiin

Elvis varttui onnellisessa lapsuudessa ja tullessaan vanhemmaksi Vernon ymmärsi nopeasti, että hänen pojallaan oli todella lahjoja laulamisen saralla, joten hän järjesti pojan laulamaan säännöllisesti kirkoissa.

20-vuotiaana Elvikselle tarjottiin levytyssopimusta Sun Recordsille ja koska poika oli liian nuori allekirjoittamaan sopimusta yksin, hänen isänsä Vernon auttoi omalla allekirjoituksella.

Elvis Presley with his parents, Gladys and Vernon Presley.

Posted by The Way We Were Photos on Monday, November 13, 2017

Kun Elviksestä tuli kansainvälinen supertähti, Vernon-isä matkusti kiertueilla hänen mukanaan ja hallinnoi tämän tilejä Gracelandin tiluksilla Memphisissä, kertoo The Washington Post.

Vernon-isä oli läsnä niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin poikansa uralla, kun hän kiipesi vaikean polun kohti rockin kuninkaan titteliä.

Vaimon traaginen kuolema

Elviksen suuren menestyksen keskellä perhe sai kuitenkin ikäviä uutisia Vernonin vaimon ja Elviksen äiti Gladysin sairastuttua.

Gladyksella todettiin akuutti hepatiitti ja hän joutui sairaalahoitoon, jonka jälkeen hän lopulta kuoli muutamaa päivää myöhemmin sydänkohtauksen takia vuonna 1958.

Vernon ja Elvis surivat rakkaan Gladysin kuolemaa, mutta vain kaksi vuotta tämän jälkeen Vernon avioitui toisen vaimonsa Deen kanssa.

#ElvisHistory – 14th August 1958 – #Elvis mother Gladys Presley passed away in hospital aged 46.

Posted by Gaz's Web Services – Socially Elvis on Wednesday, August 14, 2019

Vernon-isä jatkoi poikansa talouden hallintaa, mutta lukuisten aikalaislähteiden mukaan kyse oli roolista, jota hän ei olisi itse halunnut. Hänen kerrotaan monesti kyseenalaistaneen poikansa ajatus siitä, että isä olisi paras henkilö tekemään tuo työ, Express kirjoittaa.

Kaikesta huolimatta hän jatkoi tuota roolia poikansa uralla elokuun 16. päivään saakka vuonna 1977, jonka jälkeen kaikki muuttui.

Isän elämä pojan kuoleman jälkeen

Elvis Presley löydettiin elottomana kylpyhuoneesta Gracelandissa ja hyvin pian saatiin kuulla se uutinen, jota koko maailma oli pelännyt.

Kuningas oli kuollut.

ELVIS: THAT’S THE WAY IT IS, Elvis Presley, 1970 (Kuva: All Over Press)

Samana vuonna Vernonin avioliitto Deen kanssa ajautui välirikkoon ja isä kamppaili yrittäessään huolehtia Elviksen perinnöstä sekä tiluksista tämän kuoleman jälkeen.

Oli kuitenkin yksi asia, jonka Vernon Presley oli päättänyt poikansa kuoleman jälkeen ja siitä hän ei aikonut joustaa.

Elvikselle kuoleman jälkeen tehty ruumiinavaus ja kuolinsyyn selvitys määrättiin salatuksi vuoteen 2027 saakka, jolloin maailman suurimman rocktähden kuolemasta olisi kulunut 50 vuotta.

Vernon Presley
Kuva: Youtube

Tuota salausta pidetään Vernon-isän viimeisenä yrityksenä suojella poikaansa sekä hänen kovalla työllä ansaitsemaansa imagoa vielä pitkään kuolemansa jälkeen.

Hän halusi, että Elvis muistettaisiin legendana eikä huumeaddiktina, Expressen kirjoittaa.

Vain kaksi vuotta poikansa Elviksen kuoleman jälkeen, vuonna 1979, Vernon Presley nukkui pois.

Taisteltuaan pitkään sydänongelmien kanssa hän kuoli lopulta 63-vuotiaana.

Koko suvun perintö siirtyi tuon myötä Elviksen ainoalle lapselle, Lisa Marie Presleylle, joka kuitenkin sai sen virallisesti nimiinsä vasta täytettyään 25 vuotta.

Lepää rauhassa Elvis. Uskotko, että Vernon teki parhaansa ja oikean ratkaisun, kun hän määräsi poikansa kuolinsyytutkimuksen salatuksi?

On upeaa nähdä, että vanhemmat olivat myös hänen rinnallaan alusta loppuun. Jaa tätä, jos olet samaa mieltä.