UMK:n finalistit julki! Nämä 7 artistia kisaavat Suomen Euroviisupaikasta – mukana todellinen yllättäjä

Kevät tulee aina niin nopeasti, eikö vain? Päivät ovat vasta alkaneet pidentymään, ja yhtäkkiä ensimmäiset kevään merkit ovat jo ilmassa.

Ei, en puhu leskenlehdistä, se olisi naurettavaa tammikuussa.

Puhun tietysti Uuden musiikin kilpailusta!

Yle on juuri julkistanut Uuden Musiikin Kilpailun eli UMK:n tämän vuoden seitsemän finalistia.

Finalistit ovat Cyan Kicks, BESS, The Rasmus, Younghearted, Olivera, Tommi Läntinen ja Isaac Sene. Yksi heistä tulee edustamaan Suomea tämän vuoden Euroviisuissa.

Euroviisut tullaan tänä vuonna järjestämään Torinossa, Italiassa Måneskinin voitettua viime vuoden viisut Rotterdamissa kappaleellaan Zitti e buoni. Semifinaalit järjestetään 10. ja 12. toukokuuta ja finaali 14. toukokuuta PalaOlimpcossa.

Genrejä laidasta laitaan

UMK:n ammattilaisraati on kommentoinut jokaista kilpailuun osallistuvaa kappaletta, joista saakin hyvin esimakua ennen kuin kappaleet virallisesti julkaistaan.

Cyan Kicksin biisi vyöryy kuulijan yli vastustamattomasti kuin hurrikaani. Kappaleessa on mieletön draivi, kommentoi UMK:n ammattilaisraati ensimmäisenä ilmestyvää kappaletta.

14. tammikuuta julkaistaan poppari BESS:in kappale Ram pam pam. Hänen musiikiaan ollaan kuultu useiden reality-tv -ohjelmissa ja hänen debyyttialbuminsa isoin hitti, Tempo, striimasi platinaa.

– Tässä on välitön korvamato, sanoo ammattilaisraati Ram pam pamista.

Takaisin rockimpaan suuntaan. The Rasmus lienee ainkin suurimmalle osalle suomalaisista tuttu nimi ja onkin tämän vuoden UMK-yllättäjä. Heidän Jezebel-kappaleensa on säveltänyt legendaarinen Desmond Child, jonka käsialaa ovat muun muassa Livin’ on a Prayer, Poison ja I Was Made for Loving You.

– Hienoa, että yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä bändeistä on mukana UMK:ssa! Vähintään yhtä hienoa on, että biisi on näin kova, kommentoi ammattilaisraarti 17. tammikuuta ilmestyvää kappaletta.

Younghearted koostuu kolmesta lukiolaiskaverista. Heidän kappaleensa tulee edustamaan isompaa soundia kuin herkempi ja akustisempi meininki josta yhtye on tullut tunnetuksi.

18. tammikuuta ilmestyvä Sun numero kertoo rakkauden kipeistä puolista: kaipuusta, epätoivosta ja katumuksesta – siitä, kun ero kaduttaa, mutta entinen kumppani on löytänyt jo uuden rakkauden vierelleen.

– Koskettava ja samaistuttava tarina sekä laulaja Reetan kaunis ääni yhdistyvät hienosti tässä dynaamisesti kasvavassa kappaleessa, raadissa hehkutetaan.

Olivera on yksi Suomen kiinnostavimmista ja lahjakkaimmista kansainvälisellä kentällä toimivista indie-artisteista, raati kommentoi 19. tammikuuta ilmestyvää Thank God I’m an Atheist -kappaletta.

Indiepopparin kappale on aiheeltaan syvällinen, siinä pohditaan kuolemaa ja ikuisen elämän mahdollisuutta.

Seuraavaksi, 20. tammikuuta, ilmestyy Tommi Läntisen kappale Elämä kantaa mua. Läntinen ei varmaan suurempia esittelyjä kaipaa – hänen menestyksekäs uransa kattaa kunnioitettavat 40 vuotta ja useita hittejä kuten Via Dolorosa.

– Läntisen karismaattinen ja tunnistettava ääni, eletty elämä sekä tarttuva kertsi ovat saaneet ympärilleen kohottavan pop-rock-biisin, kommentoi raati Haloo Helsinki! -yhtyeen Läntiselle kirjoittamaa kappaletta.

Sokerina pohjalla julkaistaan 21. tammikuuta Isaac Senen kappale Kuuma jäbä. Kappaletta kuvaillaan muun muassa termeillä ”rajoja rikkova” ja ”valovoimainen.”

– Isaac Senen karisma, 80-luvun tanssi-groove sekä erittäin tarttuva kertosäe tempaavat heti vastustamattomasti mukaansa. Kappale on samaan aikaan hyväntuulinen ja helposti lähestyttävä sekä seksiä ja vaaraa tihkuva, iloitsee raati.

”Kaikkien aikojen kovin ja monipuolisin kattaus”

– Uskon, että meillä on käsissämme kaikkien aikojen kovin ja monipuolisin UMK-artistikattaus. Mukana on artisteja Suomen legendaarisimmista esiintyjistä musiikkialan kuumimpiin nouseviin nimiin, kommentoi Tapio Hakanen, UMK-raadin puheenjohtaja.

Viime vuonna UMK:ssa kilpailivat Oskr, Teflon Brothers x Pandora, Danny, Laura, Aksel, Blind Channel ja Ilta. Blind Channel voitti ylivoimaisesti ja sijoittuikin Euroviisuissa kuudenneksi kappaleellaan Dark Side.

Onpa hauskaa, että niin moni osallistuja esittää kappaleensa suomeksi, eikö vain? Minkä kappaleen ilmestymistä sinä odotat eniten?