Kuva: All Over Press

Tarja Turunen jakoi ilouutisen perheenlisäyksestä – fanit hullaantuivat suloisesta kuvasta

Nightwish -yhtyeestä maailman tähdeksi soolourallaan ponnistanut Tarja Turunen on yksi viime vuosien tunnetuimmista artisteista ympäri maailman.

Maanantai-iltana Turunen jakoi Instagram-tilillään suloisen kuvan uusimmista perheenjäsenistään.

43-vuotias suomalaislaulaja Tarja Turunen on monille tuttu Nightwish -yhtyeen entisenä solistina, mutta sen jälkeen hän on tehnyt mittavan soolouran ja esiintynyt myös esimerkiksi The Voice of Finland -ohjelman tähtivalmentajana.

Koronavirus on tuonut muutoksia myös Turusen arkeen muiden artistien tapaan ja hän onkin saanut viettää enemmän aikaa perheensä parissa. Turunen on naimisissa Marcelo Cabulin kanssa ja pariskunnalla on yksi yhteinen vuonna 2012 syntynyt lapsi, Naomi-tytär.

Perheenlisäystä

Maanantaina Turunen jakoi Instagram-tilillään suloisen kuvan, jossa hän esittelee perheen uusimpia jäseniä.

– Uudet perheenjäsenet Taika ja Salmiakki, Turunen kirjoittaa kuvan yhteydessä.

Kuvassa hän pitelee sylissään kahta suloista kania, joista toinen on vaalea ja toinen väriltään musta. Tuore perheenlisäys herätti välittömästi paljon ihastusta sosiaalisessa mediassa ja kuva onkin kerännyt nopeassa ajassa satoja kommentteja sekä tuhansia tykkäyksiä.

– Ahh, niin suloista!! Ja minä rakastan heidän nimiään, eräs kommentoi.

– Salmiakki niminen kani, aivan mahtavaa, nauraa toinen.

– Kanit ovat parhaita lemmikkejä ikinä, lisää kolmas.

Kuva: All Over Press

Varsinkin pupujen nimet ovat keränneet paljon huomiota etenkin ulkoomaalaisten fanien keskuudessa, jotka ovat todella rakastuneita Salmiakin nimeen.

– ”Tule tänne Salmiakki” / ”Salmiakki kakkasi paljon tänään” voi hyvä luoja, minä vain rakastan sitä, miltä tämä kuulostaa, eräs seuraaja nauraa vedet silmissä.