Tämä ala-asteen matematiikan tehtävä saa aikuiset raapimaan päitään – osaatko sinä ratkaista sen?

Aivojen pitäminen skarppina on erityisen tärkeää hyvinvointisi kannalta etenkin silloin, jos et ole enää nuori. Aivoja käytetään tietysti päivittäin, mutta niiden harjoittaminen erilaisten ongelmien sekä haasteiden avulla säännöllisin väliajoin on hyväksi kaikille.

Paljonko sinä muistat?

On olemassa monia erilaisia tapoja treenata aivoja ja jumpata aivosolujamme. Näistä suosituimpia ovat varmasti ristisanat tai esimerkiksi sudokujen kaltaiset tehtävät.

Kiitos internetin meillä on kuitenkin tänä päivänä valtava määrä erilaisia tehtäviä ja haasteita saatavillamme, joiden avulla voimme kehittää aivojamme ongelmitta.

Viime vuosina suosioon ovat nousseet erityisesti vanhat matematiikkatehtävät, jotka on suunniteltu vielä koulussa istuville oppilaille.

Olepa nyt rehellinen – paljonko sinä muistat vielä ala-asteen opetuksista?

Mikä vaihtoehto on oikein?

Tämä alla oleva kuva on esimerkki juuri tällaisesta tehtävästä. Kyseessä on ala-astelaisille suunnattu matematiikan tehtävä, jonka oikea vastaus sinun tulisi tietää.

Sen ratkaisu ei välttämättä ole kovin helppoa, sillä monet eivät ole käyttäneet koulussa opittuihin kaavoihin perustuvaa matematiikkaa elämässään valmistumisensa jälkeen.

Mukana on kuitenkin myös kolme vaihtoehtoa, joten tehtäväsi on siis valita, mikä niistä on oikein?

Onnistuitko ratkaisemaan tehtävän?

Jos et, niin älä huoli. Mieti vielä hetki, sillä oikea vastaus tulee tämän alla olevan kuvan jälkeen.

Kuva: Pexels

Tässä on oikea vastaus

Oikea vastaus on B) 26.

Ai miten niin?

Ensin tulee laskea suluissa olevat laskutoimitukset: 5/5 = 1 ja 5×5 = 25.

Sitten vain lasket yhteen 1 + 25 = 26.

Exit mobile version