Suurin pudottaja Suomi -ohjelman kisaajat viimein julki – mukana muun muassa Riitta Väisänen, Neuman, Tami….

Suureen suosioon ympäri maailman noussut tosi-tv-ohjelma Suurin pudottaja tekee paluun televisioon ensi syksynä.

Aiemmista ulkomaisista kausista poiketen tällä kertaa mukana on kuitenkin pelkästään suomalaisia julkisuudesta tuttuja henkilöitä, jotka kilpailevat siitä, kuka on kaikkein suurin pudottaja.

Kuva: Nelonen

Nelosella käynnistyy syyskuussa uusi kausi suureen suosioon nousseesta Suurin pudottaja -ohjelmasta, mutta tällä kertaa kyse on ohjelman Suomi-versiosta.

Kilpailussa ylimääräisiä kiloja vyötärölleen keränneet kisaajat kamppailevat siitä, kuka on lopulta suurin pudottaja elämäntaparemontin ja ohjatun liikunnan avulla.

Ohjelmassa nähdään mukana monia hyvinkin yllättäviä nimiä: Nina Mikkonen, Aleksi Herlevi, Michelle ”Minttu” Kaulanen, Dingosta tuttu Pertti ”Nipa” Neuman, Riitta Väisänen sekä Tami Tamminen.

Kuva: Nelonen

Kisaajien valmentajina läpi ohjelman toimivat Janni Hussi sekä Aki Manninen.

Ohjelmassa kilpailijat jaetaan kahteen joukkueeseen, jotka kisaavat erilaisissa haasteissa. Molemmilla joukkueilla on omat valmentajansa, jotka pyrkivät koulimaan kisaajista kovalla treenillä mahdollisimman kovakuntoisia.

Kuva: Nelonen

Kisaajat asuvat leiriviikkojen aikana hotellissa, jossa he opettelevat terveitä elämäntapoja sekä treenaavat ahkerasti päivittäin ilman häiriöitä ulkomaailmasta. Sitten kisaajat punnitaan viikoittain ja vähiten painoaan prosentuaalisesti pudottaneet joutuvat putoamisuhan alle.

Kuva: Nelonen

Ohjelman juontajana nähdään Riku Nieminen.

Todella mielenkiintoista! Kenen sinä uskot pärjäävän kilpailussa kaikkein parhaiten?