Suosikkinäyttelijä Riku Nieminen julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – tunnistatko sinä tv-mainoksesta tutun Annika-vaimon?

Suosikkinäyttelijä Riku Nieminen yllätti monet viikonloppuna, kun hän julkaisi sosiaalisessa mediassa harvinaislaatuisen yhteiskuvan yhdessä vaimonsa kanssa.

Pitkään yhdessä kulkenut pariskunta meni naimisiin vuonna 2005 ja kotoa löytyy kaksi lasta. Pariskuntaa on silti harvoin nähty julkisuudessa yhdessä, vaikka myös vaimo on näyttelijä.

Instagramissa julkaistussa kuvassa Nieminen esittelee pianonsoittotaitojaan vaimolleen Annika Poijärvelle.

– Sunnuntaita voi viettää myös Kansallisteatterin päänäyttämöllä vaimolle pianolla brassaillen. Soitannossa teos ”Catz Polk”, Nieminen kirjoittaa kuvan yhteydessä.

Tarkkasilmäisimmät huomaavat heti kuvasta, mistä Poijärvi on tuttu. Nieminen on nimittäin aiemmin tänä vuonna kertonut sekä Iltalehdelle että Ilta-Sanomille, että hänen vaimonsa tähdittää suosittua tv-mainosta.

Annika Poijärvi onkin monille ”Trivago-nainen”, sillä hän esiintyy tuossa tarttuvassa mainoksessa ja lausuu tunnuslauseen.

– Meidän perheessä on Munamies ja Trivago-täti! Se on meidän perheen kirous tällä hetkellä, Nieminen naureskeli Ilta-Sanomille Jussi-gaalassa.

Exit mobile version