Suosikkijuontaja Heikki Paasonen ja Marita-rakas jakoivat ilouutisen: Kihlat!

Juontaja Heikki Paasonen paljasti seuraajilleen sosiaalisessa mediassa perjantaina ilouutisen.

Suosikkijuontaja Heikki Paasonen, 38, ja hänen puolisonsa ex-missi Marita Alatalo kertoivat yhtä aikaa perjantaina iloisen uutisen seuraajilleen sosiaalisessa mediassa.

Pariskunta on nimittäin mennyt kihloihin. Paasonen ja Alatalo jakoivat molemmat omilla Instagram-tileillään kuvat kaksikosta poseeraamassa kihlasormukset käsissään Helsingin Musiikkitalon edustalla.

– Iloinen, seikkailunhaluinen, rakastava, älykäs, hauska ja kaikin puolin upea ilmestys, Paasonen kirjoittaa.

– Tässä vain muutama niistä piirteistä, joista @mzalatal saa nyt nauttia loppuelämänsä.

– SHE SAID YES! En voisi olla onnellisempi.

Paasonen myös kiittelee musiikkitaloa ”elämänsä tärkeimmän keikan” järjestämisestä.

Odottavat ensimmäistä yhteistä lasta

Yli 7 vuotta yhdessä ollut pariskunta paljasti joulukuussa aiemmin iloisen uutisen siitä, että he odottavat yhteistä lasta.

– 7 vuotta sitten tavattiin ekan kerran, etkä koskaan oikein lähtenyt mun päästäni pois. Vuodet vieri ja elettiin omia elämiämme, ja kuitenkin yhtäkkiä olet siinä vieressä. Mun tulevan lapseni äiti, Paasonen sanaili tuolloin julkaisun yhteydessä.

Kuva: All Over Press / Timo Korhonen

Marita Alatalo on entinen missi, joka muistetaan erityisesti Miss Helsinki -kilpailusta, jonka finalistina hän oli vuonna 2010.

Lue myös:

Ihana uutinen! Lähetetään yhdessä onnittelut pariskunnalle!