Seura: Saara Aalto avautuu nyt Meri-puolison tiukasta vaatimuksesta – Uhkasi erolla, ellei tilanne muutu

Suomen tämän hetken ulkomailla menestyneimpiin laulajiin kuuluva Saara Aalto on antanut Seura-lehdelle pitkän haastattelun, jossa hän kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan sekä parisuhteensa tilasta.

Samalla hän myös paljastaa kokemansa käännekohdan, jolloin parisuhde oli todella koetuksella.

32-vuotias Saara Aalto on viime vuosien ajalta varmasti jokaiselle suomalaiselle tuttu nimi. Laulaja on niittänyt mainetta ensin musiikkiohjelmissa, sitten euroviisuissa ja lopulta myös Britannian Dancing On Ice -ohjelmassa.

Seura-lehdelle antamassaan haastattelussa Aalto kertoo avoimesti elämästään sekä parisuhteesta ja sen tulevaisuudesta. Haaveissa olisi esimerkiksi adoptio, mutta se ei ole valitettavasti kovin helppoa.

– Kohta sitäkin pitää miettiä, haluaako lapsia ja mikä on oikea aika lapsille. Eihän sitä voi tietää, saako edes lasta. Adoptiokaan ei ole meille kauhean helppoa, Aalto kertoo.

Meri Sopanen ja Saara Aalto yhdessä Lontoossa syyskuussa 2019. Kuva: All Over Press

Meri uhkasi erolla

Aalto kertoo suhteen ajautuneen vaikeaan tilanteeseen viime vuonna, kun hän alkoi harjoitella Dancing on Ice -kilpailua varten. Jääharjoitukset vievät valtavasti aikaa puolen vuoden ajan ja se alkoi tuntua myös parisuhteessa.

Lopulta työuupumuksesta kotimaassaan Suomessa toipuva Meri-rakas ilmoitti, ettei tilanne voi jatkua näin. Aalto kertoo lehdelle, että puoliso vaati häneltä muutosta.

– Meri sanoi, ettei jaksa suhdetta, jossa ura menee aina kaiken ohi, Aalto kertoo haastattelussa.

Tuon jälkeen Sopanen ja Aalto tekivät yhdessä töitä yhteisen ajan löytämiseksi. Nyt haaveissa ovatkin jo häät ja mahdollinen yhteinen perheenlisäys.