Seiska: Samuli Edelmannin ja Vain Elämää -ohjelmasta tutun solistin välille syttynyt romanssi

Suomen rakastetuimpiin näyttelijöihin kuuluvan Samuli Edelmannin erosta uutisoitiin aikaisemmin tänä vuonna. Edelmannin ja Laura Tuomarilan pitkä avioliitto tuli päätökseen keväällä.

Nyt Seiska on kuitenkin uutisoinut, että Edelmann olisi löytänyt rinnallee uuden kumppanin.

Seiskan uutisen mukaan Samuli Edelmann on viihtynyt tiiviisti PMMP:stä tutun Paula Vesalan kanssa. Sekä Edelmann ja Vesala osallistuivat Vain Elämää -ohjelman kolmannelle tuotantokaudelle vuonna 2014.

Seiskan mukaan pariskunnan välit alkoivat lähenemään juuri ohjelman kuvauksissa.

Tuoretta pariskuntaa yhdistää musiikin ja näyttelemisen lisäksi myös se, että molemmat ovat eronneet hiljattain edellisistä kumppaneistaan. Paula Vesala erosi muusikkomiehestään Lauri Ylösestä muutama vuosi takaperin.

Samuli ja Paula ovat molemmat erittäin miellyttäviä persoonia ja todellisia ammattilaisia omalla alallaan. Mukavaa, jos he ovat löytäneet toisistaan elämänkumppanin. Laita peukkua ja artikkelia jakoon, jos toivot molemmille henkilöille onnea ja rakkautta tulevaisuudessa!