Seiska: Pia-leskelle jäi melkoinen velkataakka – ”En tiedä yhtään, mihin hän on rahansa käyttänyt”

Kuva: Yotuube

Velkajärjestelyt

Pia kertoo tuoreessa Seiskassa, että Matti oli ottanut 12 000 euron joustoluoton ja hänellä oli lähes 40 000 euron autolaina. Edesmenneen mäkihyppääjän luottokorttilasku oli yli 7 000 euroa.

Leski toivoo, että hän saisi auton myytyä nopeasti, sillä se helpottaisi velkataakkaa. Pia paljasti Seiskalle, että Matilla oli aina rahaa, joten hänen ei tarvinnut murehtia perheen raha-asioista.

– En tiedä yhtään, mihin hän on rahansa käyttänyt, kertoo Pia Nykänen tuoreessa Seiskassa.

Seiskan mukaan vuonna 2017 Matin ansiotulot olivat noin 80 000 euroa, kun taas muutama vuosi aikaisemmin hänen tulonsa oli parhaimmillaan jopa 200 000 euroa vuodessa. Pia kertoo haastattelussa, että Matti ei tehnyt enää viimeisen vuoden aikana keikkoja joka viikonloppu.

Asunnon kohtalosta on ollut paljonkin erimielisyyttä perunkirjoituksessa.  Nykäsen lapset ovat kuitenkin puoltaneet ajatusta talon myymisestä. Pia on kuitenkin tehnyt selväksi, että hän jää taloonsa asumaan lesken oikeudella.

Leski on joutunut hoitamaan edesmenneen miehensä velkajärjestelyjä, mikä on ollut hänen mielestään hyvin stressaavaa ja haastavaa.

Lähteet: Seiska

Exit mobile version