Seiska: Danny avoimena väleistä Erika Vikmanin kanssa – näin ex-parin suhde oikeasti voi

Musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsanen, 79, paljasti keskiviikkona 3.11. kirjansa Tuntematon Danny julkistustilaisuudessa, ettei ole jutellut Erika Vikmanin, 28, kanssa kirjan sisällöstä.

Kuva: All Over Press

Molemmat seuloneet teoksessa avoimesti jo päättyneen suhteensa kipukohtia.

– En ole nähnyt Erikaa puoleen vuoteen. Hän kuuluu silti ihaniin ihmisiin, joiden kanssa on helppo tulla toimeen ja jonka uran etenemistä seuraan ilolla. Aina pitää pyrkiä siihen, että kaikki ihmissuhteet jatkuvat ystävyytenä, Danny pohtii.

Pari ryhtyi seurustelemaan alkuvuonna 2016. Erosta he kertoivat syksyllä 2020. Kirjasta käy ilmi, että yksi eron syistä oli Erikan syrjähyppy.

Kirjassa Erika kertoo, ettei ole vieläkään kyennyt käymään kaikkia tunteitaan läpi.

– Tunteeni ovat edelleen pinnassa, ja joskus Dannysta puhuminen aikaansaa itkuryöpyn. Kaipaan häntä hirveästi joka päivä ja näen hänestä usein unia. Ikävä on sietämätön. Tuntuu, ettei minulle hänen jälkeensä kelpaa enää kukaan. Olen pohtinut eroamme ja kuvitellut, miltä tuntuisi palata vielä yhteen, Erika paljastaa teoksessa.

Danny sanoo Seiskalle, ettei koe Erikan tarkoittaneen vanhan suolan janottavan.

– Jos Erika on sillä lailla sanonut, niin sehän on hyvin kohteliasta. Se tarkoittaa, että hän vielä ajattelee minusta ihmisenä myönteisesti, Danny pohtii.

Musiikkineuvos ei suoranaisesti myönnä haikailevansa päättyneen suhteen perään.

– En halua sekoittaa julkista elämää ja omaa ajattelumaailmaani toisiinsa. Kaikki elämässäni tapaamani ihmiset ovat edelleen ystäviäni.

Janottaako Erikaa vanha suola? Paljon muitakin kysymyksiä heräsi, kyllä se on itsekin kyseinen kirja pian luettava.