Salkkarit-tähti Tiia Elg avautuu äitiyden ja uran yhdistämisestä: ”En ole enää äitinä tervetullut”

Salatut elämät -näyttelijä Tiia Elg, 34, sai viime vuoden marraskuussa toisen lapsen. Elg on myös luonut uraa tanssijana. Näyttelijä tunnetaan parhaiten Salatut elämät -sarjan Eva Tammisena. Hän on näytellyt tunnetussa saippuasarjassa keväästä 2014 lähtien. Elg on kahden raskauden takia pitänyt välillä taukoa näyttelemisestä.

Elg on avoliitossa tanssija Alexey Smolyaninovin kanssa. Pariskunnalla on kaksi lasta. Isabella-tytär syntyi huhtikuussa vuonna 2019. Pariskunnan poikavauva sai nimekseen Neo.

Avoin tilitys

Elg julkaisi koskettavan päivityksen omalla Instagram-sivullaan. Mustavalkoisen kuvan yhteydessä näyttelijä avautuu äitiyden tuomista haasteista urallaan. Elg paljastaa, miten hänen arkensa ja työelämänsä ovat muuttuneet lasten myötä. Hän kertoo avoimesti ajatuksistaan näkymättömänä esiintyjänä. Elg kuvailee oloaan merkityksettömäksi, sillä hän ei enää äitinä koe sopivansa vanhaan elämäänsä.

– On todettava. Että se maailma, johon lapsesta asti kasvoin, maailma, josta haaveilin, ei halua minua enää. Ihan sama, kuinka paljon yritän, en ole enää äitinä tervetullut, Tiia Elg kuvailee.

https://www.instagram.com/p/CLCGePOsrOm/?utm_source=ig_web_copy_link

– Näyttelijänä olen sopiva isoäidin rooliin, tanssijana en mihinkään. Se on se jonkinlainen realiteetti, missä elän 34- vuotiaana äidiksi tulon jälkeen. Se on sydäntä särkevää. Kaikki se, mitä olin, ei ole enää, Tiia Elg toteaa julkaisussaan.

– Teille, jotka surette negatiivista tai huono palautetta, surkaa, mutta muistakaa, että negatiivisiakin palautetta pahempaa on hiljaisuus. Kun esiintyjänä kohtaa hiljaisuuden, sen jälkeen ei ole mitään. Kun esiintyjänä muutut näkymättömäksi, työsi on merkityksetöntä. Sinä olet merkityksetön? Näin kävi.

Kuva: AOP / Atte Kajova

Jaetaan tätä tarinaa kaikille ystäville!