Saara Aallon Meri-rakas paljasti totuuden sairastumisestaan viime keväänä: ”nämä kaksi asiaa yhdistettynä on ihan hirveää…”

Saara Aallon puoliso Meri Sopanen kertoi avoimesti hiljattain televisiossa kärsineensä uupumuksesta viime vuoden aikana töiden takia.

Aallon managerina toimiva Sopanne sanoi, että euroviisujen sävyttämän kevään jälkeen hänen oli lopulta pakko viheltää peli poikki, sillä hän oli aivan loppu.

Nyt hän on avannut tuota tilannetta ensimmäistä kertaa hieman laajemmin sosiaalisessa mediassa Instagramissa jakamassaan julkaisussa.

– Mä tosiaan paloin loppuun ja mun vanha ystävä paniikkihäiriö astui isosti mun elämään takas (ja nämä kaksi yhdistettynä on ihan hirveää..). No se on monen asian summa se, miksi näin kävi, Sopanen kirjoittaa.

Hän kertoo oireiden ja varoitusmerkkien olleen ilmassa jo pitkin kevättä, mutta ne jäivät kuitenkin itseltä huomaamatta, kun oli ”pakko” jaksaa venyttää itsensä äärimmäisyyksiin.

– Kaikki tapahtui ”vähän vahingossa”, vaikka oireita ja hälytysmerkkejä oli ilmassa jo paljon aiemmin, hän toteaa.

Sopanen jatkaa kirjoitustaan muistuttamalla kaikkia siitä, ettei vastaavien tilanteiden kanssa saa ikinä jäädä yksin. Hän pitää vertaistukea yhtenä tärkeimmistä asioista uupumuksesta selviytymiseen ja siksi haluaakin nyt jakaa oman kokemuksensa avoimesti.

– Jos tai kun sulla tulee niitä vaikeita hetkiä elämässä, niin älä jää yksin, hae apua, ole armollinen itsellesi, ota omaa aikaa ja anna itsellesi tarpeeksi sitä aikaa. Muista että notkahdukset elämässä loppupeleissä kasvattaa sua, jos vaan annat sille mahdollisuuden, hän muistuttaa.

Exit mobile version