Ruotsin hovilta uutta tietoa Victoriasta – Juuri ennen raskaana olevan prinsessa Madeleinen synnytystä

Aiemmin talvella saimme kuulla ensimmäisen kerran ihania uutisia siitä, että prinsessa Victoria odottaa kolmatta lastaan!

Yhdessä Chris O’Neillin kanssa heillä on jo lapset prinsessa Leonore sekä prinssi Nicolas ja nyt maaliskuun puolivälissä perheen on määrä kasvaa vielä yhdellä.

Pitkällä raskaudessaan oleva prinsessa joutui vuoden lopulla jättämään väliin tärkeän edustustehtävän – nimittäin Nobel-illalliselle Tukholmassa.

Hovista tiedotettiin tuolloin, että Madeleinen raskauden takia hän ei voi osallistua pitkälle illalliselle.

Samanlaiseen tilanteen hän joutui viimeksi vuonna 2013, kun he asuivat Chris O’Neillin kanssa yhä New Yorkissa ja Madeleine oli raskaana. Tuolloin hovista kerrottiin kolme päivää ennen Nobel gaalaa, ettei prinsessa voisi osallistua pitkän lennon takia.

– Prinsessa ei tule osallistumaan illalliselle. Hänen raskautensa on pitkällä ja illallinen kestää kauan. Tämän vuoksi Prinsessa Madeleinea ei tulla näkemään Nobel-illallisella, hovin tiedottaja Johan Segel kommentoi tilannetta joulukuussa tuolloin.

Mutta samanaikaisesti Madeleine kuitenkin osallistui palkintoseremoniaan konserttisalissa sekä kuninkaan perinteiselle päivälliselle seuraavana päivänä.

Myöhemmin perhe palasi kotiinsa Lontooseen, mutta tammikuussa hovista julkaistiin tieto, että Madeleine tulee synnyttämään lapsensa Ruotsissa.

Mattias Edwall/Kungahuset.se

Kutsut lapsen kastetilaisuuteen syntymän jälkeen on jo täytetty ja jaettu hovin toimesta, kuten Expressen viime viikolla kertoi. Kun kuninkaalliseen perheeseen syntyy uusi lapsi, kaikki ovat ymmärrettävästi innoissaan.

Useimmiten kuningaspari ja sisarukset vierailevat tuoreen äidin ja lapsen luona jo samana päivänä tai viimeistään seuraavana.

Tällä kertaa tilanne tulee kuitenkin olemaan toinen kruununprinsessa Victorian osalta, sillä hänellä on muita menoja.

Jonas Ekströmer/TT

Hovin kalenterin mukaan Victoria on matkoilla 14. -17. maaliskuuta. Kruununprinsessa matkaa tuolloin Etelä-Koreaan, jossa ovat tuolloin käynnissä paralympialaiset. Prinsessaa odottaa siis pitkä lento, jonka jälkeen hän vierailee kisapaikoilla tukemassa ruotsalaisia urheilijoita.

Frankie Fouganthin/Wikimedia

Tuo vierailu osuu juuri samaan aikaan, jolloin Madeleinen laskettu aika suunnilleen on. Tämä tarkoittaa sitä, että kruununprinsessa ei tule pääsemään paikalle Te Deum -kiitosjumalanpalvelukseen sisarensa lapsen syntymän jälkeen.

Muutamaa päivää Korean jälkeen Victoria matkustaa Meksikoon. Hän joutuu siis odottamaan sisarensa lapsen tapaamista paljon normaalia kauemmin.

 

 

Exit mobile version