Ruotsalainen Idols-voittaja jätti tuomarit sanattomiksi America’s Got Talent -ohjelmassa – ilmiömäinen esitys sai yleisön riehaantumaan

Ruotsalainen Chris Kläfford yllätti kaikki enkelimäisen kauniilla äänellään, kun hän osallistui Idols -ohjelmaan vuonna 2017 ja voitti lopulta koko kilpailun.

Nyt 30-vuotias mies on kuitenkin tehnyt uuden aluevaltauksen, kun hän päätti kokeilla taitojaan Atlantin toisella puolella Yhdysvalloissa America’s Got Talent -ohjelmassa.

Miehen esitys oli lopulta niin tyrmäävä, että se jätti jopa tiukkana tuomarina tunnetun Simon Cowellin täysin sanattomaksi.

Monet länsinaapurissamme joutuivat hieraisemaan silmiään, kun he näkivät 30-vuotiaan Chris Kläffordin nousevan lavalle yhdysvaltalaisessa America’s Got Talent -ohjelmassa.

Kläfford on kotimaassaan Ruotsissa jo monille tuttu kilpailtuaan useasti Idols -ohjelmassa ja jopa voitettuaan koko kisan vuonna 2017, mutta nyt hän oli päättänyt lähteä valloittamaan maailmaa Atlantin valtameren toiselle puolen.

Kuva: Youtube

Astui lavalle

Parrakkaan nuoren miehen astuessa lavalle tuomari Simon Cowell tiedusteli häneltä, kuka hän on. Tällöin Kläfford tarjosi yhdysvaltalaiselle yleisölle huvittavan tarinan elämästään.

– Kasvoin pienessä kylässä Ruotsissa, jossa oli noin 15 asukasta. Lähes jokainen heistä oli minulle sukua, Kläfford nauratti tuomareita ja yleisöä.

Tuomarit hymyilivät ja kysyivät mieheltä myös hänen kiinnostuksestaan musiikkia kohtaan.

– Aloin laulaa ollessani viidennellä luokalla. Kuuntelin rockmusiikkia ja erityisesti paljon Kissiä, Kläfford kertoi saaden suuret suosionosoitukset.

Uskomattoman kaunis kappalevalinta

Lopulta oli vuorossa kaikkien odottama hetki. Chris tarttui kitaraansa ja alkoi soittaa valitsemaansa kappaletta. Hän oli valinnut esitettäväkseen ilmiömäisen kauniin tulkinnan John Lennonin legendaarisesta Imagine -kappaleesta, jolla hurmasi yleisön jo Idolsissa vuonna 2017.

Kun Chris lopulta avasi suunsa ja alkoi laulaa, olivat tuomarit täysin sanattomia. Miehen alkaessa karjua komealla äänellä kertosäettä koko yleisö nousi tuoleiltaan antaen seisovat aplodit upealle esitykselle. Myös tuomaristo näytti todella iloiselta.

Kappaleen päätyttyä koko sali seisoi pystyssä kunnioittaen ja taputtaen Kläffordin upeaa suoritusta.

Kuva: Youtube

”Se oli yksinkertaisesti uskomatonta”

Tiukkana tuomarina tunnettu Simon Cowell oli jäädä täysin sanattomaksi ruotsalaismiehen esityksen jälkeen.

– Näin kuinka tunteelliseksi esitys sinut veti ja kuinka paljon tämä sinulle merkitsee, hän totesi ja jatkoi:

– Minä rakastan sinusta sitä, mitä teit tälle laululle ja melodialle. Minä rakastan ihmisiä, jotka pystyvät vaihtelemaan niitä kappaleissa ja sinä todella teit jotain erityistä tästä. Se oli yksinkertaisesti uskomatonta.

Katso Chris Kläffordin uskomaton esitys alla olevalta videolta:

https://youtu.be/CVO8gjn3dFg

Vau, miten upea esitys Chris! Laita peukkua ja jaa tätä, jos sinäkin olet samaa mieltä!