Rakastettu Kymppitonni -juontaja Riitta Väisänen syvässä ahdingossa: Rahahuolet ajoivat sairaalaan

Suomalaisesta viihdemaailmasta löytyy paljon sellaisia nimiä, jotka tuntuvat olleen melkein kaikessa mukana jo vuosikausien ajan.

Yksi tällaisista nimistä on Riitta Väisänen, joka onkin todellinen viihteen moniosaaja ja on viihdyttänyt suomalaisia jo vuosien ajan.

Nyt 64-vuotiaan entisen missin ongelmat ovat kuitenkin nousseet esiin, sillä hän kertoi aiemmin joutuneensa laittamaan kotinsa myyntiin.

Taloudelliset ongelmat ovat tuoneet mukanaan myös vakavampia huolia, jotka ovat vieneet naisen aina sairaalaan saakka.

63-vuotias Riitta Väisänen on varmasti monelle suomalaiselle tuttu nimi. Väisänen on tehnyt pitkän uran viihdemaailmassa näyttelijänä, televisiojuontajana sekä entisenä missinä.

Vuoden 1976 Miss Suomi -kisan perintöprinsessa valittiin samana vuonan Miss Euroopaksi, josta hänen uransa lähti nousukiitoon. Parhaiten hänet muistetaan kenties legendaarisesta televisio-ohjelma Kymppitonnista, jonka juontajana hän toimi pitkään.

Pertti ”Spede” Pasasen kanssa pitkään yhdessä elänyt Väisänen on tehnyt viime vuodet vähemmän töitä, mutta viimeksi hän on esiintynyt MTV3 -kanavan Kaunis elämä -ohjelmassa, jossa entiset missit kertovat elämästään.

Joutui taloudelliseen ahdinkoon

Syksyn aikana mediassa on uutisoitu laajalti Väisäsen taloudellisesta ahdingosta, jonka takia hän joutui laittamaan Orimattilassa sijaitsevan omakotitalonsa myyntiin.

Seiska -lehdelle antamansa haastattelun mukaan hän päätyi ratkaisuun terveydellisten ja taloudellisten ongelmien takia.

Väisäsellä kerrotaan olevan ulosotossa velkoja yli 300 000 euron edestä ja nämä huolet ovat tuoneet mukanaan myös pahoja terveydellisiä ongelmia.

Kuva: Youtube

– Olen joutunut sydänongelmien takia tutkimuksiin. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, koska olen joutunut myös aiemmin rytmihäiriöiden takia käymään useita kertoja sairaalassa, hän kertoo lehdelle.

Viime vuonna Väisänen joutui olemaan pitkällä sairaslomalla, kun hänen polvensa ja lonkkansa leikattiin.

Avoimuudesta tunnettu ex-missi on jakanut elämänsä onnistumisia sekä huolia aina rehellisesti julkisuudessa, joten toivotaan, että kaikki nyt kääntyisi pian paremmin päin.

 

Voi Riitta, toivotaan, että hän saisi kaikki asiansa kuntoon. Jaa tätä, jos sinäkin haluat lähettää voimia ja jaksamisia tälle ihanalle naiselle!