Olli Lindholmin likainen lipsautus 20-vuotiaalle Veeralle sai juontajan puuttumaan peliin – tuomaristo repesi nauruun

Erilaiset kykyjenetsintäohjelmat ovat mielestäni yksiä television mielenkiintoisimmista viihdeohjelmista.

On todella mielenkiintoista katsella, kuinka ansioituneet tähtituomarit kommentoivat nuoria lupaavia artisteja heidän yrittäessään tehdä vaikutus lavalla.

Välillä näissä ohjelmissa nähdään myös hieman omituisempia tilanteita, kuten nyt perjantaina esitettävässä The Voice of Finland -ohjelman jaksossa.

The Voice of Finland -ohjelman perjantaisessa jaksossa tullaan näkemään erikoinen episodi, kun tähtivalmentaja Olli Lindholm sutjauttaa nuorelle 20-vuotiaalle esiintyjälle lauseen, joka saa kaikki paikalla olijat häkeltymään.

Yö -yhtyeestä tuttu Lindholm on täysin myyty kuultuaan 20-vuotiaan Veera Vennon esityksen, josta johtuen hän alkaakin kysellä naiselta välittömästi laulun jälkeen asioita.

– Mä kysyn sulta pari kysymystä, niin mä voin sitten ajatella sua…, Lindholm lausuu saaden muut tuomariston jäsenet hämmentymään ja repeämään nauruun.

Nelonen/Ruutu

Juontaja puhaltaa pilliin

Laulajan kaksimielinen lipsahdus saa koko pakan sekaisin hetkeksi, sillä myös Lindholm repeää itse nauruun. Hetken sekoilun jälkeen tilanne kuitenkin saa jatkoa.

– Musta sussa on niin kuin ainesta, ihan mihin tahansa.

– Nyt ruvetaan hommiin… Siis soittohommiin, Lindholm lopettaa saaden jälleen koko salin repeämään nauruun.

Samaan aikaan lavalla verhon takana seisova ohjelman juontaja Heikki Paasonen päättää puuttua peliin.

– Älä kaiva enää kuoppaa, Paasonen huutaa nauraen tuomarille.

Katso koko tilanne alla olevalta videolta, jos upotus ei näy katso se tästä

The Voice of Finlandin seuraava jakso tulee ulos perjantaina Nelosella kello 20.

Olipahan kyllä taas tilanne… mahdotonta katsoa tätä ilman että hymy nousee omillekin kasvoille.

Jaa tätä, jos sinäkin pidät Ollista!