MTV:n ruutukasvo Mervi Kallio julkaisi hempeän yhteiskuvan – yhteistä taivalta takana jo lähes 30 vuotta

Urheilutoimittaja Mervi Kallio, 43, julkaisi hempeän yhteiskuvan puolisonsa kanssa sosiaalisessa mediassa. MTV:n ruutukasvona tunnettu Kallio vietti 14. hääpäiväänsä Joni-puolisonsa kanssa. Pariskunta on ollut yhdessä jo lähes kolme vuosikymmentä.

F1-kasvo julkaisi merkkipäivän kunniaksi harvinaisen yhteiskuvan, jossa hän poseeraa talvisissa maisessa aviomiehensä kanssa. Kuvassa Joni-puoliso suukottaa vaimoaan poskelle, kun Kallio katsoo iloisesti suoraan kameraan. Pariskunta on ollut naimisissa 14 vuotta.

– Hyvää hääpäivää rakkaani, Mervi Kallio kirjoittaa kuvan yhteydessä.

Kallio vietti joulua Levillä puolisonsa kanssa. Hän paljastaa Instagramissa, että joulun vietto Lapissa on ollut hänen unelmansa jo pitkään. Urheilutoimittaja kertoo julkaisussaan, että hänellä oli ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen vapaata jouluna.

Poikkeuksellisen koronavuoden aikana Kallio on viettänyt paljon enemmän yhteistä aikaa puolisonsa kanssa. Kiireinen formulatoimittaja on tottunut matkustamaan työnsä vuoksi jopa 200 päivää vuodessa.

Lähteet: MTV Uutiset, Ilta-Sanomat

Aivan ihana yhteiskuva!

Toivotetaan pariskunnalle hyvää hääpäivää!