Meghan Marklen isä jättää tyttärensä kuninkaalliset häät väliin – oli tarkoitus saattaa morsian alttarille

Suuret kuninkaalliset häät lähestyvät päivä päivältä Britanniassa, sillä niitä on tarkoitus juhlistaa toukokuun 19. päivänä. Kuten olettaa saattaa, häiden ympärillä on pyörinyt paljon spekulaatioita sekä huhuja. Varsinkin morsiamen perhe on ollut paljon keskustelujen keskiössä.

Nyt yhdysvaltalainen viihdemedia TMZ kertoo, että morsian Meghan Marklen isä ei ole tulossa tyttärensä häihin. Lähteiden mukaan isän oli alunperin tarkoitus saattaa tyttärensä alttarille.

Morsiamen veli aiheutti draamaa

Monet ihmiset odottavat innolla tulevia kuninkaallisia häitä, jotka ovat vaatineet paljon suunnittelua ja järjestelyjä Britannian kuninkaallisen perheen osalta. Voisi myös kuvitella, että ainakin hääparin hermot ovat jo tässä vaiheessa rautaiset – kun ottaa huomioon millaista draamaa ja huhuja häiden ympärillä on leijunut.

Viime viikkoina Meghan Marklen veli nosti todellisen myrskyn, kun hän lähetti prinssi Harrylle kirjeen vaatien häiden perumista.

Hieman tuon kirjeen jälkeen hän lähetti toisen viestin, jossa hän pyysi anteeksi aiempia sanojaan – hän myös tarkensi ensimmäisen kirjeensä motivaatiota kertoen, että halusi vain kutsun häihin.

Nyt huomion keskipisteen on kuitenkin varastanut morsiamen isä.

AFP PHOTO / Adrian DENNIS / NTB SCANPIX

Nolo paljastus

TMZ:n mukaan Meghan Marklen isä on hiljattain sotkeutunut valokuvausskandaalin yhdessä paparazzien kanssa. Lähteiden mukaan isällä oli ollut sopimus valokuvaajan kanssa, joka oli ottanut lavastettuja kuvia miehestä valmistautumassa tyttärensä kuninkaallisiin häihin. Kuvat oli myyty isolla rahalla, mutta lopputulos ei kuitenkaan ollut toivottu, sillä isä jäi kiinni huijauksestaan.

Kuvissa Markle muun muassa katselee surullisena tyttärensä nuoruuskuvia ja toisessa taas lukemassa Britanniasta kertovaa opaskirjaa.

Tämän tuoreen kohun lisäksi nyt on saatu selville, että isä kärsii tällä hetkellä rintakivuista, jotka ovat estämässä tämän osallistumisen tyttärensä häihin.

Täyttä varmuutta ei kuitenkaan ole siitä, että onko kyseessä todella terveydellinen syy vai vain tapa yrittää pelastaa kasvonsa nolon valokuvausepisodin jäljiltä.

Britannian kuninkaallinen hovi on kommentoinut asiaa Sky Newsille näin:

– Kyse on hyvin henkilökohtaisesta asiasta neiti Marklen kohdalla vain päiviä ennen hänen häitään. Hän ja prinssi Harry pyytävät jälleen ymmärrystä ihmisiltä ja kunnioitusta herra Marklen vaikeaa tilannetta kohtaan.

TMZ:n mukaan Meghan Marklen äiti on kuitenkin osallistumassa häihin.

Lue lisää:

Tämän koskettavan syyn takia prinssi Harry ja Meghan Markle avioituvat niin nopeasti

Jälleen kerran ikäviä uutisia morsiamelle vain hetkeä ennen häitä. Jaa tätä lohduttaaksesi Meghan Marklea ja lähettääksesi hänelle kannustusviestisi! Aiotko sinä seurata häitä lauantaina? Kerro meille Facebookin kommenttikentässä!