Me Naiset: Susanna Laine paljastaa nyt totuuden: Tästä syystä hän jätti työnsä Puoli seitsemän -ohjelmassa

Toimittaja ja juontaja Susanna Laine, 39, yllätti monet kerrottuaan alkuviikolla lopettavansa jo kuusi vuotta kestäneen työtehtävänsä Ylen Puoli seitsemän -ohjelman juontajana.

Nyt hän on avannut vaikeaa päätöstään ensimmäisen kerran enemmän Me Naiset -lehdelle.

39-vuotias Susanna Laine yllätti monet, kun hän paljasti alkuviikosta jättävänsä tehtävänsä Ylen suositun Puoli seitsemän -ohjelman juontajana. Laine on juontanut ohjelmaa jo kuuden vuoden ajan.

Hän kommentoi asiaa aiemmin lyhyesti sosiaalisessa mediassa näin:

– Kuusi vuotta ja lähemmäs tuhat suoraa lähetystä on takana, joten on aika siirtyä kokeilemaan mitä muuta elämällä olisi tarjota.

Helsinki, May 14, 2019 – Susanna Laine poses for the camera during Tuttu Juttu Show – Press conference in Helsinki, Finland, 14. May 2019. (Matti Matikainen/Aller Media)

Nyt Me Naiset -lehden haastattelussa Laine on kuitenkin puhunut rehellisesti siitä, miksi hän on päättänyt lähteä ohjelmasta. Viisi kertaa viikossa tuleva suora ohjelma on nimittäin vaatinut veronsa myös juontajan osalta.

– Alkuaikoina kävin usein vielä illalla urheilemassa suoran lähetyksen tuottamalla adrenaliinilla, mutta sitten saatoin päivän lopuksi rojahtaa makaamaan eteisen lattialle. Sellaisella elämäntyylillä ja aikataululla työstä tulee helposti koko elämän sisältö, Laine avaa tunteitaan lehdelle.

Tunsi itsensä robotiksi

Hän myös kertoo pohtineensa monesti sitä, ettei hänellä kotona koskaan ollut mitään tai ketään, joka olisi vaatinut energiaa, joten hän pystyi mielessään oikeuttamaan sen, että käytti kaiken aikansa töihin.

Ensi vuonna 40 täyttävä juontaja myös kuvitteli aiemmin, että hänellä olisi jo lapsia elämän tässä vaiheessa, mutta nyt hän on havahtunut siihen, ettei tuokaan ole enää itsestään selvää.

– Viime vuodet olen tuntenut itseni välillä robotiksi, joka juoksee kello kaulassa paikasta toiseen. Nyt on ehkä aika antaa mahdollisuus myös jollekin muulle.