Me Naiset: Mikko Leppilampi lähti Hollywoodiin ja menetti kaiken – veli pelasti vaikeimmalla hetkellä

Ulkopuolisin silmin näyttää siltä, että juontaja ja näyttelijä Mikko Leppilampi on onnistunut suunnilleen kaikessa, mihin on ryhtynyt, kirjoittaa Me Naiset.

Totuus on kuitenkin toinen.

Kuva: All Over Press/ KIMMO BRANDT

Mikko Leppilampi,43, tuntee elävänsä seesteisempää aikaa kuin koskaan, tuoreimmassa Me Naiset -lehdessä kirjoitetaan.

Iso syy tähän seesteisyyteen on nykyinen perhetilanne: syyskuussa Mikolle ja hänen puolisolleen Beata Leppilammelle syntyi vauva, ja jokainen päivä tuntuu lahjalta.

Mutta menneisyydessä Mikolta löytyy vaikeitakin vaiheita.

Yksi sellainen tapahtui vuosia sitten, kun Mikko yritti lyödä läpi näyttelijänä Yhdysvalloissa.

– Lähdin Jenkkilään täysillä ja tosissani. Olin menestynyt Suomessa, mutta tuntui, että on kokeiltava pidemmälle: seuraava askel olisi Hollywood, Mikko kertoo haastattelussa.

– Kieltäydyin kaikista lukuisista työtarjouksista Suomessa. Uskoin, että samat ovet olisivat yhtä lailla auki myöhemminkin – nyt olisi aika katsoa nämä kortit, Mikko muistelee.

”Losissa tuli realismi vastaan”

Mikko sanoo, ettei osannut silloin pysähtyä ja nauttia siihen saakka saavuttamistaan asioista, vaan kunnianhimo pakotti eteenpäin.

– Losissa realismi tuli vastaan. Koko ajan oli olo, että läpimurto odottaa ihan nurkan takana, mutta koskaan sitä ei kuitenkaan tullut. Homma tyssäsi, kun rahat loppuivat. Samaan aikaan avioliitto alkoi tulla tiensä päähän ja tyttäreni Lilia lähestyä kouluikää. Oli pakko tehdä ratkaisuja.

Lopulta tilanne oli se, että Mikon silloinen vaimo Emilia oli palannut jo tyttären kanssa Suomeen, asunto ja auto oli vuokrattu eteenpäin ja Mikko nukkui kaverinsa sohvalla Venice Beachilla.

Oli kohdattava tosiasiat.

– Soitin nolona veljelleni: älä kerro kenellekään, mutta nyt on tilanne päällä. Rahani ovat loppu, korttini eivät kelpaa, en saa edes kahtakymppiä seinästä. Voitko ostaa minulle lentoliput kotiin?

Suomessa Leppilampi ei saanutkaan lainaa omasta pankistaan ja hänen piti mennä toiseen pankkiin, josta myönnettiin 30 000 euron starttilaina.

Mikko oli ajatellut, että hän jatkaisi Suomessa tilanteesta, mihin hommat olivat jääneetkin.

– Toisin kävi. Monet ovet olivat sulkeutuneet ja tarjoukset, joihin olin vastannut kieltävästi, menneet muille. Maksoin jenkkivuosista kalliin hinnan, Mikko Leppilampi muistelee vaikeita vaiheitaan.

Onneksi kaikki kääntyi parhain päin ja olemme päässeet jo usean vuoden ajan nauttimaan Mikon läsnäolosta kotisohviltamme käsin!