Me Naiset: Maisa Torppa paljastaa totuuden salasuhteesta ja syyttää nyt Jari-Matti Latvalaa pettämisestä: ”Tiedän, että minut tuomitaan”

Syksyn aikana useasti lehtien palstoilla esillä ollut Maisa Torppa avautuu nyt Me Naiset -lehden laajassa haastattelussaan erosta rallikuski Jari-Matti Latvalan kanssa sekä sen syistä. Torppa myös myöntää lehdelle, että hänellä on jo rinnallaan uusi rakas.

Tv-persoona Maisa Torpan ja rallikuski Jari-Matti Latvalan suhdekohua on puitu pitkin lehtien palstoja koko syksyn ajan, mutta nyt Torppa kertoo itse totuuden tilanteesta Me Naiset -lehden laajassa haastattelussa.

Syyttää Jari-Mattia

Torpan mukaan parin suhteen alamäki alkoi yhteisellä lomalla alkuvuodesta, jolloin hän sai kuulla Jari-Matista seikkoja, joita ei olisi voinut uskoa todeksi.

– Olin kokenut pettämistä joskus teini-iän seurustelusuhteessa, mutta en koskaan aikuisiällä, Torppa sanoo antaen ymmärtää, että Latvala oli ollut uskoton.

Ongelmista huolimatta pariskunta yritti jatkaa vielä yhdessä, mutta kevät sai surullisen käänteen, kun Torppa sai keskenmenon 12. raskausviikolla, hän kertoo lehdelle. Hän kertoo, ettei halua ruotia eron syitä tarkemmin, mutta myöntää tehneensä myös itse virheitä.

– Minuun kohdistunut naisviha on kuin suoraan jostain 1800-luvulta. Vika on edelleen aina naisen. Tiedän, että minut tuomitaan, kun vaihdan läpsystä toiseen, hän toteaa.

Myöntää uuden suhteen

Aiemmin erouutisen jälkeen Torppa kiisti vahvasti kaikki syyteet kolmannen osapuolen osuudesta heidän eroonsa, mutta nyt hän jo myöntää, että rinnalla on uusi mies: 10 vuotta vanhempi Mikko, jonka kanssa he ovat ystävystyneet vuoden aikana. Suhde kehittyi lopulta rakkaudeksi.

– Mikko on läsnä oleva, empaattinen ja minua kunnioittava. Hänestä tuli nopeasti tukipilarini. Lähdemme nyt selvittämään, millaista on olla kaksi, yhteisellä lomamatkalla Aasiassa uuden miehensä kanssa oleva Torppa paljastaa lehdelle.

Torppa painottaa haastattelussa myös sitä, että he ovat edelleen ystäviä Jari-Matti Latvalan kanssa.

Lue lisää: