Me Naiset: Juontaja Heidi Suomi sairastui salakavalaan tautiin – lääkärin päättäväisyys pelasti hengen

Juontaja Heidi Suomi, 46, joutui syksyllä äkilliseen leikkaukseen vatsakalvontulehduksen vuoksi. Radio Novan tuttu juontaja kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa joutuneensa sairaalahoitoon. Suomi kärsi sietämättömistä alavatsakivuista ja korkeasta kuumeesta.

Hän kertoo haastattelussa, että tulehdusarvot olivat huolestuttavan korkeat. Yksi lääkäreistä päätti varmuuden vuoksi tehdä tähystysleikkauksen, joka lopulta pelasti potilaan hengen.

– Olen kiitollinen, että hän oli niin tiukkana, koska leikkaus ei olisi voinut odottaa enää yhtään kauempaa. Hän pelasti henkeni, Heidi Suomi kertoo haastattelussa.

Suomi paljastaa rukoilleensa ennen leikkausta, että hän selviäisi hengissä. Vielä leikkaussaliin mennessä kukaan ei tiennyt, mistä juontajan oireet johtuivat. Lääkäri joutui lopulta avaamaan koko vatsan ja tekemään perusteellisen huuhtelun.

– Tiedän varmasti, että ilman leikkausta en olisi hengissä, Heidi Suomi toteaa.

Kuva: Radio Nova / Bauer Media pressi

Juontajalle selvisi vasta vaativan leikkauksen jälkeen, miten lähellä kuolemaa hän oli käynyt. Suomi kertoo ymmärtävänsä, että hän olisi kuollut ilman leikkausta. Hän on kiitollinen lääkärille, joka pelasti hänen henkensä.

Kihlat

Suomi ja hänen miehensä kihlautuivat viime vuoden kesällä. Uutisankkuri julkaisi kuvan sormuksistaan sosiaalisessa mediassa. He ovat olleet yhdessä yli neljän vuoden ajan.

– Elämäni paras yllätys. Rakastan sinua nyt ja aina, Heidi Suomi kirjoittaa julkaisussaan.

Lähteet: Me Naiset, Iltalehti