Me Naiset: Fredi isä puhuu ensimmäistä kertaa Hanna-Riikka Siitosen kuolemasta – ”Kivut olivat niin kovat”

Rakastettu laulaja ja näyttelijä Hanna-Riikka Siitonen menehtyi viime heinäkuussa sairastettuaan pitkään syöpää.

Hänen puolisonsa Janne Virtanen on puhunut menetyksen tuomasta tuskasta aiemmin, mutta nyt 47-vuotiaana menehtyneen Hanna-Riikan isä on myös raottanut suruaan Me Naiset -lehden haastattelussa.

Muusikko-näyttelijä Hanna Riikka Siitonen menehtyi heinäkuussa 2018 kamppailtuaan pitkään syövän kanssa. 47-vuotiaana menehtynyt Siitonen sairastui kilpirauhassyöpään vuonna 2000.

Siitosen puoliso Janne Virtanen on aiemmin kertonut surustaan sekä siitä, kuinka ei lopulta edes ehtinyt vaimonsa rinnalle, kun tämän viimeiset hetket olivat käsillä.

Aviomiehen ja 12-vuotiaan lapsen lisäksi Siitosta jäivät kaipaamaan hänen vanhempansa Matti ”Fredi” Siitonen sekä Eva-Riitta Siitonen. Nyt Matti-isä onkin puhunut surustaan ensimmäistä kertaa Me Naiset -lehden haastattelussa.

Vaikka Hanna-Riikka vietti viimeiset kuukaudet saattokodissa kertoo isä kuoleman tulleen silti yllättäen. Kuolemaan ei ollut helppoa valmistautua.

– Loppuvaihe oli vaikea, ja silloin Hanna asui meidän luonamme. Hän ei enää voinut olla yksin. Olimme hänen epävirallisia omaishoitajiaan.

– Usein istuimme sohvalla, katsoimme televisiota ja vain olimme, koska kivut olivat niin kovat, Fredi kertoo.

Perhe yritti pitäytyä normaalissa arjessa traagisesta sairaudesta huolimatta, mutta helppoa se ei ollut, vaikka Hanna-Riikka ylittikin lääkäreiden antamat odotteet jäljellä olevista vuosista monin kertaisesti.

”Onko tämä oikeasti totta”

Vanhemmat kertovat lehdessä viettäneensä viimeiset kuukaudet yhdessä tyttärensä kanssa saattokodissa ja jopa nukkuneensa siellä. Viimeisenä päivänä kaikki kuitenkin tapahtui hyvin nopeasti.

– Pidin Hanna-Riikan ranteesta kiinni ja tunsin, miten syke sammui. Pulssi oli sammunut, mutta tyttäremme näytti vaalean seesteiseltä. Silloin ymmärsin, että me emme ole vain keho, vaan jotain muutakin, joka kuolemassa muuttaa pois, Fredi kertaa suruaan Me Naiset -lehdelle

Tyttären kuolema oli vanhemmille vaikea paikka, mutta erityisen kovaa tilanne iski Fredin mukaan Hanna-Riikan ja Jannen 12-vuotiaaseen Vieno tyttäreen. Vielä nyt kuukausia myöhemminkin asia on yhä vaikea käsitellä.

– Kun pakotan itseni tekemiseen, suru jää taka-alalle. Mutta useasti päivän mittaan mieleen nousee kysymys, onko tämä oikeasti totta.

Lue lisää:

Vaimonsa kuolemasta toipuva Janne Virtanen sai lisää surullisia uutisia – toinen kuolema pysäytti perheen

Yhdenkään vanhemman ei pitäisi joutua hautaamaan omaa lastaan. Lähetetään kaikki voimia ja jaksamisia perheelle ja läheisille, sillä surun käsittely voi viedä oman aikansa. Lepää rauhassa, Hanna-Riikka.