Matemaattinen yhtälö, jonka voi ratkaista kahdella eri tavalla – kumpi tulos on oikein?

Sosiaalisessa mediassa leviää yksinkertainen laskutehtävä, joka on aiheuttanut paljon keskustelua vastanneiden kesken.

Vaikuttaa siltä, että laskutehtävän tulos riippuu valitsemasta laskutavasta. Tämän takia ihmiset ovat saaneet kaksi eri tulosta, mutta kukaan ei osaa varmuudeltaan sanoa, että kumpi niistä on oikein.

Tämä laskutehtävä on jaettu Twitterissä, mutta myös muilla foorumeilla. Se on todella mielenkiintoista lukea ihmisten tulkintoja yhdestä ja samasta laskutehtävästä.

Tästä matemaattisesta tehtävästä on uutisoinut muun muassa Mirror ja Mtv.

Osaatko sinä ratkaista tämän matemaattisen yhtälön?

Kaksi laskutapaa sekä kaksi mahdollista vastausta

Tuhannet Twitter-käyttäjät ovat yrittäneet ratkaista tämän laskutehtävän. Mirror lehden mukaan tehtävän voi ratkaista kahdella eri tavalla. Laskutavasta riippuen, voi saada tulokseksi joko 16 tai 1.

Brittilehti Mirrorin mukaan on olemassa kaksi eri laskujärjestystä. Näitä laskujärjestyksiä kutsutaan lyhyenteillä BODMAS ja PEMDAS. Mtv-sivuston mukaan ainoa ero näiden laskujärjestysten välillä on se, että lasketaanko ensiksi jako- vai kertolaskut.

Mirror-lehti otti tehtäväkseen selvittää, että kumpi tulos on oikein. Mirro-lehti kysy asiasta Oxfordin yliopiston matematiikan professorilta, joka kertoi yhtälön olevan epäselvä. Yhtälö on kirjoitettu melko epäselvästi, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että siihen on jätetty tulkinnanvaraa.

Yhtälössä tulisi olla selvemmät sulut, jotka osoittavat selvästi, että kumpaa laskutapaa tulisi käyttää.

Laskutapa BODMAS

Jos haluat ratkaista tehtävän käyttämällä BODMAS laskutapaa, niin saat vastaukseksi 16.

Laskutapa PEMDAS

Käyttämällä PEMDAS laskutapaa, saat vastaukseksi 1. Tämä on huomattavasti suositumpi laskutapa vastanneiden kesken.

Kumman tuloksen sinä sait?

Lähteet: Mirror, Mtv.

Jaa tämä laskutehtävä kaikille ystävillesi!