Madonnan muuttunut ulkomuoto järkytti faneja palkintogaalassa: ”Hyvä luoja…”

Madonna Louise Ciccone, 64, on yksi aikamme suurimmista ja ikonisimmista pop-tähdistä, eikä sitä voi kieltää olipa hänestä sitten mitä mieltä tahansa.

Lue myös: Madonnan muuttunut ulkomuoto kauhistutti faneja – verrattiin jopa miespuoliseen kohurikolliseen

Lue myös: Uudet kuvat järkyttivät Johnny Deppin faneja syvästi – tähteä ei ole tunnistaa: ”Hyvä luoja”

Madonna on uransa aikana luonut itsensä uudelleen kerta toisensa jälkeen – viis veisaamatta muiden mielipiteistä.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

1989 Like a Prayerin musiikkivideolla hän suuteli tummaihoista pyhimystä ja tanssi palavien ristien edessä ja Paavi Johannes Paavali II tuomitsi kappaleen kristinuskoa rienaavaksi, mutta se ei tähteä hidastanut.

Kun Madonnalle on kertynyt enemmän ikää, on myös kritiikin määrä lisääntynyt, sillä tähti ei ole suostunut muuttamaan tyyliään kypsemmäksi tai esiintymisiään kesymmiksi tahi vähemmän seksuaalisiksi.

Muuttuneet kasvot

Viime vuosina Madonnan muuttuneet kasvot ovat puhuttaneet valtavasti. On totta, että tähden kasvot ovat muuttuneet liki tunnistamattomiksi ja lukuisten toimenpiteiden seurauksena tietty inhimillisyys on niistä hävinnyt.

– Madonnalle on luultavasti tehty kaikki mahdollinen. Kukaan ”tavallinen” 62-vuotias ei koskaan tule näyttämään tältä, enkä tiedä pitäisikökään heidän. Mutta Madonna on IKONI, A-listalainen, supertähti, Kelly Davies kirjoittaa glowday-sivustolla ja lisää:

– Hän tietää mitä tekee. Hän on julkaissut kuvan reaktioiden takia. Kuten Claire sanoi, hän hallitsee aina imagoaan. HÄN ON MADONNA.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Ulkonäkö puhuttaa jälleen Grammyissä

Sunnuntaita järjestettiin Grammy-palkintogaala, jossa Madonna esitteli Sam Smithin ja Kim Petraksen ennen kaksion esitystä.

Artikkeli jatkuu videon jälkeen.

– Olen täällä kiittääkseni kaikkia kapinallisia, kaikkia jotka raivaavat uutta polkua ja kestävät sen kuuman paineen. Haluan, että kaikki te häiriötekijät tiedätte, ettei pelottomuutenne jää huomaamatta, Madonna sanoi puheessaan.

Artikkeli jatkuu videon jälkeen.

– Teidät nähdään, teitä kuullaan ja ennen kaikkea teitä arvostetaan.

Vaikka Madonnan sanat olivat painavat ja tärkeät, pyörii diskurssi jälleen lähinnä tähden ulkomuodossa.

– Rakastan Madonnaa. Rakastan todella. Mutta hyvä luoja, mitä hän on tehnyt kasvoilleen, kuuluu yksi lukuisista järkyttyneistä tviiteistä.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Mitä tunteita tämä herättää sinussa?