Maajussille morsian -ohjelmasta tuli unelmien täyttymys yhdelle parille: ”Tuntuu ihan täydelliseltä”

Maajussille morsian -ohjelma on yksi viime vuosien suosituimpia televisiosarjoja, jossa seurataan maanviljelijöiden rakkauden etsintää halukkaiden morsianehdokkaiden joukosta.

Joka vuosi ohjelmassa on nähty onnellisia päätöksiä, mutta sekaan mahtuu myös epäonnistuneita suhteita.

Tänä vuonna sarja tarjosi yllättäviä vaiheita ja loppupäätöksiä, mutta ainakin yksi maajussi kertoo olevansa erittäin tyytyväinen asioihinsa.

Rakastettu Maajussille morsian -ohjelma on lähestynyt loppuaan ja viimeisimmässä jaksossa kaikki maajussit kertailivat tuntemuksiaan koko ohjelman ajalta. Ohjelman kulisseista saatiin jo aiemmin yllättävä tietoa, kun kaksi morsianehdokasta löysivätkin toisensa ja samalla maajussi Maunon rakkaustarinan päätös selkeni kaikille.

Yksi kaikkein onnellisimmista miehistä on MTV:n mukaan kuitenkin maajussi-Tuomo, joka päätyi lopulta valitsemaan kumppanikseen Marjon, johon oli ihastunut jo ensikohtaamisella.

– Joku siinä oli semmoinen sävy, että sain heti sellaisen fiiliksen, että hän olisi vähän niin kuin perääntymässä tästä asiasta ja toivoin että ei, Tuomo kertaa parin ensikohtaamista.

MTV/Katsomo

Onnellinen mies

Tuomo tiesi nopeasti haluavansa kutsua Marjon mukaan farmiviikolle kotiinsa ja viikkojen aikana miehen tunteet Marjoa kohtaan eivät varmasti jääneet keneltäkään katsojalta huomaamatta. Loppua kohden maajussi jo odotti aikaa, jolloin muut naiset lähtisivät kotiin ja hän saisi jäädä kahden uuden ihastuksensa kanssa.

– Vappu kun lähti, niin Marjo jäi vielä viikonlopuksi. Jäi tilalleni sinne, oli vielä vapaata minulla se viikonloppu, niin saatiin olla ihan rauhassa, hän kertoo MTV:lle.

MTV/Katsomo

Haaveena yhteinen tulevaisuus

Pariskunta on jo puhunut paljon yhteisestä tulevaisuudesta ja kaksikon parisuhde vaikuttaisikin olevan yksi suurimmista onnistumisista ohjelman tällä kaudella.

Tällä hetkellä he ovat nähneet toisiaan jo monia kertoja ja Marjo on myös viettänyt aikaa Tuomon tilalla Rantasalmella. Yhteisenä haaveena olisi se, että muutaman vuoden päästä he voisivat asua tilalla yhdessä.

– Tää tuntuu ihan täydelliseltä, ei tämän täydellisempää voi olla. Asiat ja kaikki on natsannut niin hyvin, aika käsittämätöntä, Tuomo hymyilee

Aivan ihanaa, että Tuomo löysi rinnalleen noin upean naisen kuin Marjo! Toivotetaan nyt heille yhdessä pelkkää hyvää ja jaetaan tätä iloista uutista kaikille!